maanantai 31. lokakuuta 2016

Lokakuun loppu ja marraskuun mietteet

Joka kuukauden vedellessä viimeisiään havahdun samaan ajatukseen: "joko se meni, koko kuukausi?". Tänä aamuna asia iski tajuntaani lokakuun kovakollaaseista täyttynyttä Instaa selaillessani. "Apua, äkkiä konelle yhteenvetoa rustamaan!" Meidän lokakuu... hmm.. Niin, meidän lokakuusta historian kirjoihin jää päällimmäisenä mun lähes viikon mittainen sairaalakeikka puhjenneen umpisuolen johdosta. Jos oli äiti hätää kärsimässä, oli tilanne pelottava myös lapsille. Onneksi lokakuun viikkoihin mahtui myös paljon hauskoja hetkiä.
Lokakuu starttasi Nuppusen poseeratessa Pomp De Luxeissaan. Myös äiti poseerasi sohvan pohjalla sairauslomalaisen rennossa kotiasussa, josta syntyi kuukauden asukokonaisuus Nupskan ahkeroidessa kameran takana. Bloggarin seikkailut jatkuivat Ylen Studiotalolla Pasilassa Marja Hintikka Liven "blogger launch"-tilaisuudessa, jossa julkistettiin syksyn ohjelmiston sisältöä. Lisäksi samalla suunnalla koluttiin muutamaa viikoa myöhemmin I Love Me-messut. Hullut Päivät jäivät omalta osaltani 15 minuutin mittaisiksi, vaikka suunnitelmia tehtiin oikein urakalla. Vakavan ja tärkeän asian äärellä postattiin Kansainvälisenä Tyttöjen Päivänä aiheesta 11-vuotiaan äitiyspakkaus.  Toinen Neljän bloggaajan illallinen nautittiin Ku ite tekee-Minnan kotona yhdessä Elisan (La petite princesse) ja Katrin (Onnistain on puolet sinun) kanssa. Huomenna nämä ihanaiset naiset saapuvat meille, kun vuorossa on meikäläisen kokkausrasti!

Lokakuun TOP 3:

1. Neljän bloggaajan illallinen- toinen kattaus
2. Meidän Pomp de Luxit
3. Marja Hintikka live - syksy 2016 

Huomisen Neljän bloggaajan illallisen emännöinnin lisäksi marraskuu pitää sisällään voimistelua. Paljon, paljon voimistelua. Joka viikonlopulle on joku häppeninki! Kimalletta ja välkettä siis luvassa, kunhan saan tytön uuden puvun strassattua valmiiksi! Voimistelun lisäksi Nuppunen on aloittanut futiksen puolella maalivahtihommat ihan tosissaan, ja viikkoon on mahdutettu vielä yhdet maalivahtiringin lisätreenit. Niin, ja mun sairausloma loppuu ja työt kutsuu. Kiire tekee näyttävän paluun.
Kollaasihaaste Pieni Lintu-blogi

torstai 27. lokakuuta 2016

Lokakuun asu

Sairauslomalaisen virallinen asukokonaisuus, voilá! Legginsit, villasukat ja jättisuuri villatakki. Takka, kahvikuppi ja kynttilät, kera aamusta iltaan jatkuvan pimeyden, joka tekee muuten valokuvaamisesta lähes mahdotota. Onneksi mahakipu ja kuume ovat kaikonneet, joten mikäpä tässä on chillaillessa ja kattoon katsellessa. Vielä kun mohjamudissa rypevä yleiskunto, jota jumittuneet pohkeet ja alati maitohapoilla olevat reisilihakset viestivät, saadaa normalikuntoon, niin ehkäpä vihdoin ensi viikolla pääsen järkkäämään oman Neljän Bloggaajan Illalliseni!
Vaikka Hullut Päivät jäivät torstaisen sairaalaan joutumisen vuoksi väliin, ehdin kuitenkin keskiviikkoaamuna pyörähtämään täsmähyökkäyksen Itiksen Stockalle. Pikaisesti, ennen töihin menoa, sain saaliikseni Vimman lettileggarit itselleni ja Nuppuselle. Jokaista kokoa oli rekissä huimat kaksi kapplaletta ja liikehdinta siinä sen mukaista. Tällä kertaa onnisti, jee!
Uutukainen Titimadamin kaulakoru toimittaa kuvausrekvisiitan virkaa.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

I Love Me-messut

Ehdin jo murehtia ja märehtiä, että vuoden iloisimmat hyvän mielen messut jäävät väliin viikon takaisen umpisuolileikkauksen jälkimaininkien vuoksi. Perjantain ja lauantain ollessa vihdoin kuumeettomia päiviä, päätimme piipahtaa sunnuntaiaamuna rauhaksiin Nuppusen sekä kälyni kanssa messuantia tarkastelemassa.
TitiMadamin herkulliselta ständiltä kotiutui kauan haaveleimani kaulakoru vaaleanpunaisena pingviininä. Koru päätyi Nupskan ja minun yhteisomistukseen - toinen valitsi muodon ja toinen värin.

Oli ihana huomata, että Nuppunen nautti messuista oikein kovasti. Enemmän, kuin olin ajatellut. Hän maisteli rohkeasti kaikki mahdolliset raakapatukat, -suklaat ja kookosvedet. Lisäksi poseerasi innoissaan Model Haunting kuvauksissa lasten sarjassa, ja osteli kaiken maailman kimalle hileitä. Tytön syysloma jäi vähän tylsäksi monien kivojen suunnitelmien kaaduttua minun sairasteluuni. Toisaalta tulipahan rentouduttua usean päivän ajan äidin kyljessä pötköten ja jakamattoman huomion saavia voimisteluesiteyksiä suunnitellessa.
Sveitsiläiseltä Coloselta tarttui mukaan messutarjouksessa ollut silmänympärysvoide. Itselleni varsin tuttu kosmeettikkasarja, jonka parissa olen lähes pari kymmentä vuotta sitten tyoskennellyt - juuri kosmetologiksi valmistumiseni jälkeen.

Päivän positiivisin yllätys oli joutsalaisen Desing Pylsyn messuständi. Suomalaisesta muotoilustaan tunnettu, super ihastuttava merkki on minulle entuudestaan tuttu mökkimatkan varrelta Keski-Suomesta. Desing Pylsyn tuotteita olen ihastellut, hipelöinyt ja tuliaisksi vienyt jo usean vuoden ajan Joutsan ABC:ltä, jossa myynnissä on pieni valikoima asusteita ja kodin jutskia, kuten heijastimia ja pipoja. Nyt sovimmekin yrittäjän kanssa, että ensi kesänä kyläilen vihdoin itse liikkeessäkin!
I love me-messuille lanseerattu Metsolan takki pääsi sovitukseen. Ihana oli, vaikkakin kallis ja näille säille jo liian kylmä. Kuvan takki on kokoa XL, eli mielestäni aika niukkaa mitoitusta.
Pienet kotiin viemiset alla.
Kuinka moni teistä kävi messuilla, mitä tykkäsitte?

perjantai 21. lokakuuta 2016

Umpisuolet suoriksi + arvonnan voittaja

Viimeinen viikko on ollut melkoinen kivun ja tunnemyrskyn vuoristorata! Kävi nimittäin niin, että reilun vuotokauden vatsakivuissa kärvistelyn jälkeen hakeuduin vihdoin työterveyslääkäriin. Tulehtuneen umpisuoli-epäilyn johdosta jatkoin lähetteellä sairaalaaan tietokonetomogragiakuviin diagnoosin varmistamiseksi. Vielä näyttävä ambulanssikyyti, ja sairaalan vaihto, ennen leikkuupöydälle pääsyä. Umpisuoli ehti puhjeta, jonka seuraksena tulehdusarvot pilvissä - kuumehouruissa, antibioottitipassa, yleistynyttä vatsakalvontulehdusta parannellessa humpsahti lähes viikon verran sairaalahoidossa, ennen kuin pääsin muutama päivä sitten takaisin omaan kotiin, rakkaan perheeni luo. Olipahan koettelemus. Kahdesti episodin aikana ajattelin, että ei auta, kuolo korjaa. Ensin synnytyskivutkin helposti peittoavan vatsakivun vuoksi, ja muutamaa päivää myöhemmin kuumehorkan kynsissä crp:n huidellessa yli 300.

Nyt taas muistaa muutaman viikon vaalia omaa kehoa ja elää terveellisesti. Harmi vaan, että teemaan sopivasti I Love Me-messujen bloggaripassi jäänee käyttämättä toipilaselon vielä jatkuessa. Mutta menkää te, jotka kynnelle kykenette!

Jo viikon päästä alkaakin jo ihanat Viini & Ruoka-messut, jolloin toivottavasti olen jo paremmassa terässä! 
ARVONNAN VOITTAJA on Marja-Liisa! Laitan sähköpostia tulemaan, ja liput Viini & Ruoka-messuille postiin asap! Kiitos kaikille osallistuneille, ja ihanaa, elämäntäyteistä viikonloppua!

tiistai 11. lokakuuta 2016

Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10 - Äitiyspakkaus lapsiäidille

Arviolta kaksi miljoonaa alle 15-vuotiasta tyttöä ympäri maailman tulee äidiksi! Yhdeksän vuotiaan tytön äitinä lukiessani Planin tyttöjen päivän kampanjaa, en voi välttyä valtoimenaan valuvista kyynelistä, sekä morkkiksesta siitä, missä yltäkylläisyydessä elämme. Joka päivä 5500:sta tyttölapsesta tulee äiti, määrä on ihan hurja ja ennen kaikkea äärimmäisen surullinen! Nämä tytöt elävät köyhyysrajan alapuolella, kehitysmaissa, vailla koulutusta ja usein myös lapsivaimoina, sekä siinä sivussa väkivallanuhreina. Plan International Suomi esittelee tänään tyttöjen päivänä tuotteen, jota maailman ei pitäisi tarvita - 11-vuotiaan äitiyspakkauksen. Samalla Plan herättelee keskutelua lapsiäitien suuresta määrästä ja siitä maailmasta, johon kehitysmaissa elävät lapsiäidit vauvansa synnyttävät.
11-vuotiaan äitiyspakkaus sisältää:
- sänky äidille
- sänky/ruumisarkku vauvalle
- kuvakirja vauvan hoidosta
- kaksi lelua - äidille ja lapselle
- 2 rokotetta
- syntymätodistus
- 1/2 litraa vettä

Pakkaus näyttää ulkoisesti suomalaiselta äitiyspakkaukselta, mutta sisällöltään muistuttaa, että lapsen saanut äiti on vielä itsekin lapsi. Pysähdyttävintä oli lukea, kuinka vauvan sänky toimii mahdollisesti myös syntyneen vauvan ruumisarkkuna, sillä sekä alle 15-vuotiaalla äidillä, että lapsella on korkea riski kuolla synnytykseen tai sen aiheuttamiin komplikaatioihin. 

Voisitko sinä auttaa? Minä voin.

Lisää lapsiäitien äitiyspakkauksesta Planin sivuilla.
Kuvat Plan

maanantai 10. lokakuuta 2016

Suunnitelmat Hulluille Päiville

Jännityksellä odotan ehdinkö Hulluille Päiville olenkaan. Keskiviikkona alkaaa nimittäin taas nämäkin karkelot. Lompakko varmasti kiittää ja kumartaa, jos näin ikävästi pääsee käymään. Keltaista Katalogia olen ehtinyt pläräämään oikein antaumuksella, ja sivun kulmia on kääntynyt aivan liikaa. Ehkäpä tänä vuonna koetan ensimmäisen kerran verkkokauppaa..

Tässä muutamat mun tärpit ja omat toiveet tälle syksylle:

1. Pieces Accessories-legginsit 14,90 (perjantai)
2. Esprit jakku 34,90 (torstai)
3. Larph Lauren saappaat 139,- (sunnuntai)
4. Global Accessories villahattu 14,90 (torstai)
5. Casa Stockmann Ponte-pyyhkeet 3,90 (tostai)
6. Adidas Stan Smith tennarit 69,90 (perjantai)
7. Daniel Wellington rannekello 119,- (keskiviikko)
8. Cut&Prep neulemekko 22,90 (torstai)
9. Global Accessories nahkalaukku 34,90 (keskiviikko)

Vasemman yläkulman Pieces-leggarit on ehdoton must-have-juttu! Ostin vuosi sitten samaiset housut, mutta aavistuksen eri kuosilla, ja ne ovat edelleen yksi suosikki asusteistani. Vastaavia en ole etsinnöistä huolimatta löytänyt. Hieman paksumman materiaalinsa puolesta leggarit sopivat hyvin viileämmillekin keleille. Omat leggarini ovat myös säilyttäneet muotonsa erinomaisesti, joten en voi kuin suositella näitä! 
Addun Stan Smith-tennarit minulla jo on, mutta siinä toinen lemppari arkiasuste, jota kannattaa harkita, jos on tennareita vailla. Alla tuotteet in action maaliskuun asu-postauksessa.
Merkkilaukkut jää tänä vuonna haaveeksi, vaikka mustalle pikku laukulle onkin tilausta. Keväällä ostamani Trussardi on vielä kovassa käytössä. Tuota Globalin laukkua mietin jo viime syksynä, silloin värivaihtoehtona oli ruskea, mutta Jumbosta laukut olivat jo loppuneet, ennen kuin ehdin pelipaikoille. Nyt värivaihtoehtona on musta ja viininpunainen.

Lapsille on tarkoitus ostaa Benettonin ja Name It:n edullista käyttövaatetta päiväkotiin ja kouluun, niin kuin aina Hullareilta. Toiveissa myös Vimman lettileggarit keskiviikolta, mutta ne luultavasti jää haaveeksi.

Miehille vinkkinä perjantailta Fred Perryn nahkatennarit.
Mitä kuuluu sun ostoslistaan?  Vai kierrätkö kaukaa tällaiset kissanristiäiset?

ARVONTAmuistutus! Jos et vielä ole osallistunut Viini ja Ruoka-messulippujen arvontaan, voit tehdä sen täällä!

perjantai 7. lokakuuta 2016

Neljän bloggaajan illallinen - toinen kattaus (+ arvonta)

Toinen kattaus Neljän bloggaajan illallista makusteltiin Ku ite tekee-blogin Minnan loihtimana yhdessä Katrin (Onnistain on puolet sinun) ja Elisan (La Petite Princesse) kanssa. Täytyy myöntää, että odotukset olivat asteikon yläpäässä, sillä tämä, jos jokin, on ruokabloggaaja Minnan erikoisalaa! Ja kyllä, juuri näin homma meni! Ihana, tunnelmallinen ilta muodostui lähiruoan ja syksyn makujen ympärille. Herkullisia, kauniita ja värikkäitä kasvisruokia toinen toisensa perään. Ja jotenkin niin rakkaudella tehtyä! Kattaus oli rouhea ja värikäs, mutta harkitun tyylikäs ja persoonallinen - aivan emäntänsä oloinen. Ensimmäisellä illallisella Minna lupaili väriä, ja sitä todella löytyi kaikissa syksyn sävyissä!
Rento kaksituntinen hurahti siivillä (muuten jo toinen ilta vain aikuisten kesken tälle viikolle, koska Hintikka..). Tunnelma oli ihanan lämminhenkinen, niinkuin oli Minnan rempseä, elämän makuinen kotikin.
Alkupalat
Suppilovahvero-palsternakka keitto
Siemennäkkäriä

Pääruoka
Paahdetut ruusukaalit
Kvinoa-myskikurpitsasalaatti
Paahdetut punajuuret aurajuustolla

Jälkkäri
Tattarivohvelit
Mascarponecreme
Karamellisoitu omanasose
Kaikki ruoat olivat niin uskomattoman hyviä, että etten edes pysty pukemaan makuja sanoiksi. Erityisesti ruusukaalit tekivät vaikutuksen. Pidän kyllä ruusukaaleista, mutten ole niitä koskaan itse valmistanut. Otin kahdesti lisää.. Omsnoms.
Utelias vieras ikkunan takana. Peurakin taitaa tietää, että Minnan kotoa löytyy herkkuja. ;)
Illan emäntä ja suositusviini Logan Weemala Pinot Noir Australiasta.

Kaksi erilaista kotia ja kattausta takana. Kumpikin todella onnistuneita kokonaisuuksia erilaisuudesta huolimatta. Seuraavaksi onkin meikäläisen vuoro.. Tavallinen koti, ihan tavallinen äiti - siihen ympärille teemaa väsäämään.. Jännittää jo ihan mielettömästi..
Elisan ihana illallinen löytyy täältä.
Teemaan sopivasti pyöräytetään kiva arvonta pystyyn! Nyt on yhdellä onnekkaalla mahdollisuus voittaa liput (2 kpl) Viini ja Ruoka messuille! Syksyin herkuimmat messut pidetään Helsingin Messukeskuksessa kuun viimeisenä viikonloppuna 27.-30.10. Osallistumisaikaa on ensi viikon perjantaihin 14.10 asti.

Matalan kynnyksen kilpailuun osallistut seuraavasti:
1. Olet kirjautunut blogini lukijaksi (nettiversion sivupalkista pääset kirjautumaan, jos et sitä ole jo tehnyt)

2. Jätä sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään.

Arpaonnea! 

tiistai 4. lokakuuta 2016

Marja Hintikka Live - syksy 2016

"Sinä et ole yksin. Meillä on ihan samanlaista." Toteaa ilmiö, jonka mediakokonaisuus tavoittaa vaatimattomasti koko kohderyhmän! Kyllä vain, ruuhkavuosirämpijöiden paras vertaistukiryhmä Marja Hintikka Live palaa ruutuihin muutaman viikon kuluttua. Tunnelma oli eilen katossa "blogger launch" pressitilaisuudessa, jossa eräskin ruuhkavuosibloggaaja pääsi maanantaisamppanjan siemailun lomassa kuulemaan mitä MHL:n uusi kausi tuo tullessaan. Varsin oiva tapa viettää lapsivapaailtaa! Kaunis kiitos jälleen kutsusta Ylelle.

Alkavan kauden punainen lanka ja yhdistävä tekijä on pelko - meidän vanhempien pelot arjen keskellä. Aika hevi setti luvassa ohjelmien aiheista päätellen. On suoraa puhetta erosta, kiusaamisesta, kuolemasta, yksinäisyydestä, sekä erityislapsista, joka on tietysti aiheista kaikkein lähimpänä omaa sydäntäni.
Hintikan Taloustutkimuksella (9/2016) teettämän kyselyn mukaan vanhempien pelot TOP 5:

1. Joku tekee lapselleni pahaa
2. Lastani kiusataan
3. Lapseni sairastuu vakavasti
4. Lapseni kuolee
5. Lapseni joutuu huonoon seuraan teini-iässä

Rankkojen aiheiden vastapainoksi ohjelman kolmikko, Hintikan lisäksi Jenny "Läskimyytinmurtaja" Lehtinen, joka muuten on myös rakastamani metatyö-uudissanan äiti, sekä Heikki "Suomen paras miessynnyttäjä" Soini, pitävät varmasti huolen ohjelman huumoripuolesta. Samoin, kun kauden aikana käynnissä oleva "pimp my familyride"-kuvakilapilu. Nyt onkin oiva tilaisuus napsia kuvia ruoanjämillä, hiekalla ja muulla epämääräisellä limalla tuunatuista perheautoistamme. Meiltä löytyy niin hyvä yksilö omasta takaa, että olisi syntiä olla esittelemättä sitä suuremmalle yleisölle. Aion siis ehdottomasti osallistua!
Syksyn 2016 jaksot:

17.10 Häpeäisit, läski äiti!
24.10 Ero pelastaa perheen
31.10 Lapsi teki minusta yksinäisen
7.11 Väärässä iässä vanhemmaksi
14.11 Kuolemaa ei ole olemassa
21.11 Älä tuijota, lapseni on erityinen
28.11 Mun rahat ei oo sun
5.12 Kiusaaja on kuningas
12.12 Kyllä teini tietää
19.12 Unelmieni joulu

Jenny piti tunteikkaan puheen ensimmäisen jakson aihetta pohtien, ja puhui meidän äitien ulkonäköpaineista. Olemmeko me parempia äitejä, jos saamme karistettua muutaman kilon vyötäröltä, tai jos ryntäämme suoraan synnäriltä salille? Tai mietimmekö omaa mummoa muistellessamme, että "kyllä se olisi ollut parampi isoäiti, jos sen maha olisi ollut litteämpi". Niinpä. Ilta oli muutenkin hyvin tunteikas, työryhmällä oli kyyneleet herkässä. Kun tekijät ovat näin suurella tunteella mukana, ei kaudesta voi tulla kuin huippu hyvä!
^ Ihmemutsi vloggaa pallossa.
v Ihanat b/vloggajat ja ihana Jenny.
Nyt jännäämään mitä 17.10 alkava Marja Hintikan kolmas kausi kolmannen raskauden siivittämänä tuo tullessaan. :)

Mikä yllämainistuista aiheista koskettaa eniten sinua, tai mitä jaksoa odotat suurimmalla mielenkiinnolla? Laita kommentteja tulemaan, ihan vaikka vain yleisesti MHL:stä.
Postauksen kevään Yle-vierailusta löydät täältä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...