sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Heippa huhtikuu!

Huhtikuu, vuoden saamattomin ja ehkä ärsyttävin kuukausi. Joo, en edelleenkään ole kevätihmisiä. Ihailen kaikkia teitä, jotka saatte valtavasti energiaa lisääntyvästä valon määrästä, auringon säteistä ja luonnon heräämisestä. Kun nämä kaikki kevään ihanuuden listaa tähän ylös, tuntuu naurettavalta, että itse koen niin valtavaa turhaumista kevään edessä. Onneksi kokemuksesta tiedän, että toukokuu on jo helpompi ja pääsen todenteolla nauttimaan pihahommista, sekä ulkona liikkumisesta ja touhuamisesta. Oikeastaa tänään on ollut jo tosi kiva päivä! Toukokuu on selvästi alkanut! ;)

Kaikesta marinasta huolimatta huhtikkuussa oli paljon kivoja juttuja. Kuun alussa tuhlattiin vähäisetkin rahavarat Hulluille Päiville, käytiin perinteisellä Ruotsin risteilyllä koko perheen voimin yhteistyössä Tallink Siljan kanssa ja vietettiin hauska päivä Junibackenissa. Nuppusen joukkuevoimistelukauden ensimmäiset esiintymiset olivat vasta huhtikuussa - ensin Etelä-Suomen Alue-Stara ja heti seuraavana viikonloppuna ensimmäiset oikeat 8-10-vuotiaiden kisat Vantaa Cupissa, joissa tytöt saivat hienosti kultamitalit kaulaansa!
Lisäksi vierailin Lapsimessuilla, sekä pääsin tutustumaan Mothership of Work-toimistohotelliin, sekä siellä päämajaansa pitävään filmituotantoneuvontaa tarjoavaan Ylimaallinen Agentuuri-yritykseen. Torstaina polkaisimme käyntiin ihanan Nu Skin kasvohoitoarvonnan. Käykääpä osallistumassa, vielä ehtii!

Kuukauden luetuin, ja samalla huhtikuun avauspostaus oli Kreisit Hullaritärpit kevät/2016. 

Huhtikuun TOP 3 vahoja postauksia, joita ihmiset olivat käyneet lukemassa:
1. Lapsiperhe lomailee kätevästi Baltiassa (julkaistu 3/2015)
2. Kasvis-kuskussalaatti (julkaistu 6/2015)
3. Your Honor7 (julkaistu 9/2015)

Mukavaa vapun päivän iltaa teille! Meidän vappuaatto sujui rennosti hyvän ruoan merkeissä tuttava perheen kanssa meillä. Nyt oman perheen voimin saunan kautta sohvalle löhö-illanviettoon. Tervetuloa Toukokuu!

4 kommenttia:

  1. Mustavalkoinen kollaasi nousi mun suosikiksi! Mutta mikä ihme on tuo pussukka henkseleineen punaisella pohjalla???

    VastaaPoista
  2. Hehee! Se on tyttäreni puhki kulutettu voimistelutossu parinsa kanssa! :D Oma suosikkini on myös tuo musta-valkoinen. Mukavaa viikon alkua sinulle! :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...