maanantai 4. huhtikuuta 2016

Ruuhkavuosimarinaa

Pinnallisten vaatehörhötyspostausten jälkeen vähän marinaa perusarjesta, sekä omien ajatusten jäsentelyä. Sori jo etukäteen.
Arki tuntuu nimittäin pitkästä aikaa taas kovin takkuiselta. Ainainen kiire, kaikkialle, kokoajan. Tasaisen ruuhkavuosielämäni tunnekäppyrään tulee aina näin keväisin iso notkahdus. Lisääntyvä valo, ja paineen tunne tekemättömistä asioista, saa vallan. On niin paljon hommaa, ettei tiedä mistä aloittaa. Terassin puunaus, ikkunoiden- ja talvivaatteiden pesu, koirien aktivointi ja lasten kanssa pyöräily. Niin, ja ainainen siivoaminen kuraa kuskaavien ja kevätkarvaa vaihtavien koirien jäljiltä. Puuh.

Olen viikosta kolmena päivänä töissä, neljänä kotona. Luulisi ajan riittävän helposti kaikkeen. Niinpä. Riittäisikin, mutta joskus (yllättävän usein!) olisi ihan kiva vaan olla möllöttää. Oikein laiskotella! Ja vieläpä ilman omantunnontuskia. Pojat alkavat onneksi olemaan jo niin isoja, että kehittävät leikin helposti keskenään itse. Yhtä helposti, tai ehkä jopa vielä helpommin, he myös kehittävän riidan, joka päättyy usein nyrkkitappeluun.
Suurin kiire meillä syntyy juuri niinä kolmena päivänä, jolloin olen töissä. Koordinoin töistä käsin tokaluokkalaisen kouluun lähtöä, koulusta kotiin pääsyä, valmistautumista treeneihin, sekä kyydityksiä harrastuksiin. Ja jumppatreenithän on tietysti juuri niinä jokaisena työpäiväni. Jonotan pääkaupunkiseudun ruuhkissa hiki otsalla työpäivän jälkeen poikia hakemaan, ettei päiväkodin hoitoaika vaan ylity. Töistä irroittautuminen ajallaan on jokapäiväinen haaste. Nupskan treenit alkavat jo klo 16, joten on täysi mahdottomuus, että ehdin kotiin klo 15.30 tyttöä kuskaamaan. Koska siis lähden juuri samaan aikaan töistä, ja kotimatka kestää puolituntia. Yksi plus yksi ei ole yksi. Onneksi isovanhemmat auttavat kuskaamisessa, sekä meillä on toimiva kimppakyyditysjärjestely osalle päivistä. Niin siis osalle päivistä tosiaan. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, että lasten harrastuksia on viikon jokaiselle illalle. Nupska halusi hyvin määrätietoisesti aloittaa jalkapallon, ja käy nyt kokeilemassa sitä muutamana päivänä viikossa, ja voimistelutreenit ovat viidesti. Vapaailtoja tytölle kertyy viikossa pyöreät nolla - onneksi omasta tahdostaan. Toisaalta kiva, että on niin innostunut urheilusta, ja futis antaa kivaa vaihtelua vuosikausien voimisteluharrastukselle ollen täysin toisenlainen liikuntamuoto ja vieläpä ulkosalla! Vilillä on sähly tällä hetkellä vain kerran viikossa, ja kesäkaudelle kaavailimme edellisvuoden tapaan futiskoulua. Noh, valmentaja ilmoitti juuri, että sählytreenit alkavatkin toukokuusta pyörimään kolmen treenin viikkovauhtia, joten täytynee kaavailla uudestaan. Onneksi pienimmän harrastusura antaa odottaa vielä hetken! ja sekös uhmapesäkettä sieppaa..
Nyt vielä tämän perusarjen pyörittämisen lisäksi minun pitäisi ravata Helsingin kantakaupungissa, lähen tunnin matkan päässä meiltä, valohoidossa! Ihan kuulkaas kolmesti viikossa, virka-aikana, muttei missään nimessä omana virka-aikanani. Eli molemmat vapaapäivät lähtevät pirtsakasti käyntiin, kun käyn seisomassa 46 pitkää sekuntia solariumkopissa, ja uskottelemassa itselleni, että hoidolla on hyviä vaikutuksia jo puolivuotta kiusanneeseen ja öitä valvottaneeseen nokkosihottumaan. Pojat ovat tietysti useimminten mukana. Häiriön määrä on ihan uskomaton, mitä tyypit saavat aikaan alle minuutissa, kun riehuvat kovaäänisesti ympäriosastoa ja käyvät vetelemässä pukukoppien väliverhoja auki... Ja tiedoksi muille Iho- ja Allergiasairaalan asiakkaille, kaikki valohoitoyksikön hoitajat eivät ole niitä lapsiystävällisimpiä tätejä... Olen vakavasti harkinnut ottavani koirien metallisen näyttelyhäkin mukaan ensi kerralla, ja sulkevani kriminaalit sinne!
Yksi hoitokerta viikosta osuukin sitten työpäivän päätteeksi, joka tietysti tätä muutenkin varsin tiukille mitoitettua iltapäivan aikataulua ei varsinaisesti helpota. Jälleen kerran, onneksi saamme lähes viikottain, yleensä useamminkin apua isovanhemmiltamme.
Malliesimerkki aivokapasiteetin ylikuormituksesta on viime viikolta, kun yritin epätoivoisesti kirjautua Kela-kortillani sisään Ihosairaalaan. Normaalisti moitteettomasti toiminut laite herjasi toiminnan epäonnistuneen useista yrityksistäni huolimatta. Marssin sitten tuohduksissani ilmoittautumispisteen hoitajan pakeille, ja valitin laitteen toimimattomuutta. Virkailija otti kortin  ilmoittautumista varten, huomauttaen samalla, että olin yrittänyt kirjautua sisään viisivuotiaan poikani Kela-kortilla. No kappas! Oma korttini oli jäänyt viikonlopun rientojen jälkeen toiseen käsilaukkuun muiden tärkeittein korttien kanssa. Onneksi valohoito onnistui muutenkin. Kotimatkalla piipahdin pikapikaa ruokakauppaan, ennen kuin menin hakemaan poikia isäni luolta hoidosta. Latasin kassalle lähes 100 euron edestä suurperheen ruokatarvikkeita. Siinä samassa, kun kassaneiti ilmoitti ostosten yhteissumman, ja kaivoin lompakkoa laukusta maksaakseni, muistin, että ne helvatin kortit ovat edelleen siellä kotona toisen laukun taskussa. Myös pankkikortti. Ja käteistä kannan hyvin harvoin mukanani, en tälläkään kertaan. Jeij! Onneksi S-marketin täti oli niin ystävällinen, että ehdotti kauppakassien jättöä kassansa alle siksi hetkeksi, että kurvaan hakemaan isältäni rahaa ostosten lunastamista varten. Ei ole helppoa elämä tällä päällä.


Vali, vali. Tulipahan paasattua heti viikon alkuun oikein kunnolla, ehkä se helpottaa loppuviikon härdelliä! Viikonloppuna pääsemme onneksi "rentoutumaan" koko perheen voimin Ruotsin risteilylle!

3 kommenttia:

  1. Sämanlaista härdelliä täällä ja juurikin neljältä vietävä treeneihin,treenin vetäjät opiskelija ikäisiä/iltatöissä,aika sopii heille,ei niinkään vanhemmille �� Yritän aina jankuttaa itselleni että näin on muillakin kiirettä ruuhkavuosina muttei se lohduta YHTÄÄN mitään! Tosiaan lapset tykkää harrastaa ja mitä ei lapsien eteen tekisi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee. Meillä voimistelutreenit kestävät kolme tuntia, joten toisaalta parempi, että alkaa aikaisin, kuin että venyy illasta yli kahdeksaan.
      Voimia meille! ;)

      Poista
  2. Tsemppiä sinulle! Ruuhkavuosissa pyöriminen kysyy paljon jaksamista. Turhaan pyytelet valitusta anteeksi, kyllä se asioiden purkaminen ulos edes vähän helpottaa omaa oloa (vaikka ei tietenkään muuta niitä realiteettejä muuksi).

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...