keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kevätaalloilla osa II - Junibacken

Tukholman kevät! Se ihanampi, lämpimämpi ja aurinkoisempi, kuin meillä täällä lahden toisella puolella koskaan on. Miten se voikin olla mahdollista? Ja sitten niillä on vielä Junibacken! Voi kateus, sanon minä! Pitäköön keväänsä, mutta Junibackenin kuuluisi ehdottomasti sijaita Suomen puolella, on se vaan niin suunnattoman upea ja taijanomainen ja kaikki mahdolliset ylistyssanat!

Kävimme vuosi sitten tässä maailman hienoimmassa lastenmuseossa, ja lasten lisäksi myös me aikuiset olimme täysin myytyjä. Junibackenista on meillä puhuttu koko vuosi,  ja muisteltu erityisesti satujunaa ja junan kyydistä nähtyä hurjan suurta rottaa ja rotan valtavaa HÄNTÄÄ! Hartaasti lapset ovat toivoneet pääsevänsä uudestaan Junapakkeliin, niin kuin meillä Pienein paikkaa kutsuu.
20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Junibacken sijaitsee Djurgårdenin saarella yhdessä Skanssenin, Grönalundin, Nordiskmuseon ja Vasa-laiva-museon kanssa. Lyhyiden etäisyyksien takia päivään on helppo yhdistää toinenkin saaren nähtävyyksistä. Aikaisemmin olemme käyneet Skanssenilla eläimiä ja vanhoja rakennuksia ihmettelemässä - upea paikka sekin. 

Bussi numero 76 kulkee Värtahamnenista, Silja Linen terminaalin edestä 10:ssä minuutissa Djurgårdenin sillan juureen. Laivalta saa kätevästi ostettua valmiiksi bussiliput, alle 12 vuotiaat lapset matkustavat ilmaiseksi. Meidän oli tarkoitus käydä myös Tukholman Observatoriossa, sekä Observatoriolundenissa - kuulemma Tukholman kauneimpiin lukeutuvassa puistossa, josta on upeat kallion päälliset näkymät yli kaupungin. Mutta niin kuin edellisessä postauksessa kirjoitin, tehtiin matka lasten ehdoilla, ja koko päivä vierähti Junibackenissa.
Satutalo muodostuu neljästä erilaisesta tilasta, sekä ravintolasta ja lastenkirjakaupasta. Ensimmäinen leikkitila on hauska ja hullunkurinen lasten kaupunki, josta löytyy suunnattoman söpö kahvila, verstas ja monia muita erilaisia satukirjoista tuttuja rakennuksia, joissa lapset voivat kiipeillä ja leikkiä.
Kaupungin jälkeen vuorossa on meidän aikuisten mielestä paikan upein juttu - Astrid Lingrenin satuihin perustuva junamatka. Siis leijuva junavaunu, johon meidän perhe mahtuu kokonaisuudessaan mukavasti, kuljettaa suomenkielisen kertomuksen siivittämänä Vaahteramäen Eemelin Kissankulman ja Kattokassisen Tukholman yli aina Veljeni Leijonanmielen ja Ronja Ryövärintyttären satumaisemien läpi.                                                             Kuvittaja Marit Törnqvist on toteuttanut mielettömän satumatkan yhteistyössä Astrid Lindgrenin kanssa. Satujuna on sanoinkuvaamattoman hieno, suosittelen lämpimästi kaikille. Tosin pienemmät ja vähän herkemmät lapset saattavat jännittää hurjia satuolentoja, kuten lohikäärme Katlaa, sekä junareitillä vallitsevaa hämäryyttä. Meillä Pienimmäisen puheissa pyörii edelleen Pekka Peukaloisen luona tavattu jättirotta, ja monesti on kysellyt oliko THE rotta ihka oikea ja elävä. Vähän taisi siis jänskättää meidän poikaa. 
Kuvia satujunamatkan varrelta.

Alla Eemeli on vetänyt Idan lipputankoon.
Junamatkan jälkeen saavutaan Peppi Pitkätossun Huvikumpuun, sopivasti näytelmää katsomaan. Kuopus ja esikoinen jäävät lumoutuneena seuraamaan ruotsinkielistä hassun hauskaa esitystä, Vilmerin jalkojen viedessä vinhaa vauhtia eteenpäin.
Junibackenissa on panostettu myös ravintolapuoleen. Vastaavanlaista en ole muualla nähnyt! Niin Lintsin, Korkeasaaren, kuin muidenkin kotimaisten nähtävyyksien ruokapaikat ovat tähän verrattuna valovuosien päässä. Tarjoilut ovat runsaat, pöydät notkuvat toinen toistaan upeampia leivonnaisia, hintataso on kohtuullinen ja paikan ulkonäköön ja viihtyvyyteen on todella panostettu. Lisäksi paikasta saa myös lämmintä ruokaa, kuten lihapullia muusin kera.
Viimeisenä leikkipaikkana on Junibackenin uusin näyttely - Muumilaakso! On uimakoppia, muumitaloa, majakkaa ja hurjia hattivatteja kallionkoloissaan. Sopii oikein hyvin "muumiristeilymme" teemaan!
En voi muuta, kuin lämpimästi suositella kaikille lapsiperheille! Meidän lapsille nämä ovat olleet ikimuistoisia, opettavaisia ja varsin kultturelleja reissuja! Tokaluokkalaiselle monet kirjat ovat ainakin nimeltä tuttuja, näini ne nitoutuvat hauskasti Astrid Lindgreeniin ja ruotsalaisuuteen.
Kiitos aurinkoinen Tukholma, nähdään taas ensi vuonna!

Kaupallinen yhteistyö Tallink Siljan kanssa.

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo, kannattaa. Helppo ja niin ihana kohde lapsiperheille!

      Poista
  2. Tuo on varmasti tosi elämyksellinen paikka!

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...