tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kokokidin MUN VIIKKO-kalenteri + arvonta

Arjen haasteita helpottamaan on meillä otettu käyttöön aivan ihastuttava Kokokidin magneeteista koostuva MUN VIIKKO-kalenteri. 3-6 vuotialle lapsille suunnattu kalenteri auttaa hauskalla tavalla tulevan viikon suunnittelussa, ja ennen kaikkea tulevien tapahtumien ennakoinnissa. Meillä, sekä kolmevuotiaalle uhmaikäiselle, että viisivuotiaalle erityislapselle aivan korvaamaton apu päivien kulun kartoittamiseen. Tämän avulla monet kiukut on karistettu, kun yhdessä jääkaapin oveen suunniteltu ja koottu viikko, kertoo hyvissä ajoin päiväkotipäivät, harrastusillat, kuulokeskus- ja neuvolakäynnit, sekä sen montako päivää on hartaudella odotettuun karkkipäivään.
Kalenteria ei ole suunniteltu mitenkään erityisesti juuri erityislasten käyttöön, mutta kuulovammaisen lapsen äitinä tiedän, kuinka paljon helpommin ja letkeämmin arki sujuu, kun aavistuksen epävarma ja hitaasti lämpeävä poika tietää hyvissä ajoin, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Lisäksi hauskojen kuvien avulla asioiden selittäminen erityislapsille on äärettömän paljon helpompaa.
Isosiskokin oli innostunut kalenterista
Meillä on käytössä Mun Viikko-peruskalenteri, joka sisältää 18 kuvaa arjesta, sekä viikonpäivämagneetit - suomeksi ja ruotsiksi. Ja lisäksi 48 magneettikuvan Mun Viikko Extra-lisäosapaketti, jossa on kattava valikoima harrastuskuvia, arjen puuhaamista selittäviä kuvia, sekä säätiloja. Mukana on myös viisi kannnustustähteä, joita keräämällä lapsen on mahdollista saada esim. sovittu palkinto.  
Magneettikalenteri on Suomessa suunniteltu ja hauskan, sekä tyylikkään kuvituksen on tehnyt teollinen muotoilija Netta Korhonen. Kokokidin mukaan designin lähtökohtana on ollut se, että tuotteen täytyy toimia päivittäisessä käytössä, paketti on tyylikäs ja itse kalenteri on kaunis lisä kodin sisustukseen. Kaikki nämä kriteerit täyttyvät mielestäni loistavasti!
Kalenterin käyttöönoton jälkeen, jo muutamassa päivässä, viisivuotias on selvästi oppinut hahmottamaan, että viikossa on  seitsemän päivää ja se päättyy viikonloppuun. Sunnuntain jälkeen alkaa taas uusi viikko, jonka ensimmäinen päivä on maanantai. Nämä eivät ole olleet meille mitenkään itsestäänselvyksiä, toisin kuin on ehkä muille viskareille jo tässä vaiheessa.
No niin, sitten jälleen itse arvontaan! Näin naistenpäivän kunniaksi!

Nyt teillä on mahdollisuus voitta tämä ihana setti itsellenne, sillä Kokokidi on lahjoittanut arvottavaksi blogini lukijoille yhden Mun Viikko-kalenterin, sekä kalenteriin kuuluvan 48 lisäosan paketin (kuva alla)! Huippu juttu, kiitos!

Arvontaan osallistut joko
1. tykkäämällä Kauniskaikuun ja Kokokidin Facebook-sivuista (postauksen saa myös halutessaan jakaa) tai
2. seuraamalla Instagramissa @kauniskaikuublog ja jakamalla postauksen arvonnasta seinälläsi.

Ja muista jättää sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään, jotta saan voittajaan helposti yhteyden! Onnea arvontaan ja hyvää naistenpäivän iltaa!

Osallistumisaikaa on viikon verran, tiistaihin 15.3.2016 asti.
Kaupallinen yhteistyö Kokokidin kanssa.

32 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Tästä kalenterista hyötyisi poikani aivan varmasti.
    Mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  2. En ole facebookissa ja haluaisin silti osallistua.Jos jaan tämän kahdelle kaverille instagrammissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopiiko, jos repostaat @kauniskaikuublog-postauksen arvonnasta Instassa?

      Poista
  3. Ihana arvonta, mukana! Ja hyvää naistenpäivää <3

    VastaaPoista
  4. Oi tämä olisi oiva kummipojalle :)

    VastaaPoista
  5. Näppärän näköinen setti, josta olisi varmasti iloa ja hyötyä meidän erityisen arjessa. :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana idea tämä. Ehdottomasti mukana :) Niin ja hyvää naisten päivää <3

    VastaaPoista
  7. Joo koitan repostata jos osaan�� tuosta olisi meilläkin apua poitsulla(3v).11.4 taas puheterapeutti.Lauseitkin "jo",mutta epäselvästi.

    VastaaPoista
  8. FAcebookissa tykkäilty ja mieluusti mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Jaoin kilpailun kahdelle instagrammissa :-) T.eevastiinulio
    Mun mail: h.rantanen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Peukut pystyssä, sillä näitä olen himoinnut! Pian kaksi ja neljä vee täyttävät tykkäisivät varmasti myös! Kerttu.louho gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kovasti Facessa tykkäilin :) Olis oiva apuväline arkeen meidän pojille, etenkin 3v:lle!

    ulmai.ta((at))gmail.com

    VastaaPoista
  12. Oij, nämä olisikin varsin kätevät autismikirjoiselle pojalleni, joka tarkka, että asiat menee sunnitelman ja rutiinin mukaan. Instassa tykätty ja jaettu :) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Ompas hauska!! Mukana =).lindis-82-@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Instassa jaettu kuva.(toivottavasti meni oikein)piittala83@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Ehdottomasti mukana, löysin sivuille sattumalta kun etsin vinkkejä 'haastavan' lapsen palkitsemisesta ja päiväjärjestyksen teosta. (Seurasin ig:ssä) taruku@windowslive.com

    VastaaPoista
  16. Tykkäsin ja jaoin instassa :)
    Pieni 4-vuotias jota kiinnostaa kovasti montako yötä ja päivää on milloin muskariin, milloin kyläreissuun tykkäisi tästä kovin
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  17. Todella ihanasti käytät kalenteria lastesi kanssa :) Olen puheterapeutti ja kylläpä olisi mainiota esitellä asiakasperheille tätä tuotetta - hieman erilaista kuin laminoidut kuvat (vaikka toki nekin on hyviä). pyykko.marianne(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kylläpä kommenttisi lämmitti mieltä. :)

      Poista
  18. Mukana totta kai!! :)
    satu.nurmi@outlook.com

    VastaaPoista
  19. Piristäisi arjen harmautta lapsiperheessä, ihanat on!


    katja.h.lehtonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Tämä vaikuttaa ihan huippujutulta ja sellaiselta, mistä poika tykkäisi
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Fasebuukissa tykätty molemmista :)
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana kivassa arvonnassa, tykkään molemmista Facebookissa nimelläni Elise H..
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukaan ja tykätty! Olisi mahtava meidän 4-vuotiaalle :)

    VastaaPoista
  25. Onpas mahtava, olisi täydellinen meidän poikien käyttöön!
    sari.lamminpaa(a)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Vau, vaikuttaa huipulta! Käyty facessa tykkäilemässä, eli mukana arvonnassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Apua! Onko päivämäärä vai viikonpäivä postauksessa väärä, eli myöhästyinkö tästä? Olen nyt varuilta kumminkin mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, päivämäärä oli väärin.. Syytän kutinan mukanaan tuomaa väsymystä! ;) Eli viikko postauksen julkistamispäivästä; ti 8.3 - ti 16.3.

      Poista

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...