tiistai 16. helmikuuta 2016

Helmikuun hangilla

Vielä viime viikolla Etelä-Suomessa oltiin vahvasti sitä mieltä, että päivästä toiseen jatkunut vesisade oli huuhdellut talven lopullisesti viemäriverkostoon, ja lähestulkoon odoteltiin jo ensimmäisten leskenlehtien kurkistavan maasta. Työpaikalla päivittelimme, että juuri Ranskasta Suomeen saapuneet vaihto-oppilaamme eivät taida lainkaan päästä nauttimaan Suomen helmikuisista hangista, saatika aurinkoisista pakkaspäivistä. Sää  oli kuin Lontoossa konsanaan.

Toisin kävi. Viikonloppuna satoi lunta, niin että eräskin bloggaaja oli aivan pulassa... Ja tänään saatiin vielä aurinkoarmas lumen ja pikku pakkasen kaveriksi. Niinpä aloitimme poikain, sekä koirain kanssa kotipäivämme metsästä. Ihan vaan tästä läheltä, talon takaa. Ei eksymisvaaraa. ;)
Meillä pyöräillään joka säällä! Jos ei muulla, niin pieneksi käyneellä potkupyörällä umpihangessa.
Vauhdin huumaa pakkashangella, ilman lumipaakku-ongelmaa. Yläkuvaa kun katsoo, ei uskoisi, että pari päivää sitten mummokoira jumittui totaalisesti hankeen.
Pojilla riitti pitkäksi toviksi puuhaa ja tohinaa käkkärämännyn osoittautuessa oivaksi kiipeilypuuksi ja majan rakennuspaikaksi.
Oikein hyvä, reipas kotipäivä - huomenna taas töihin, jollei orastavat vatsataudin oireet valtaa enemmän alaa pesueesta..

4 kommenttia:

  1. Ihana kuvapläjäys <3 Ja toivottavasti säästytte kunnon "örviltä" !!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia teidän ulkoiluista! Toivottavasti se vatsatauti päättäisi kääntää suuntaa, ja jättää teidät rauhaan <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toistaseksi näyttää siltä, että tauti on tehnyt suunnanmuutoksen! :)

      Poista

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...