sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Toivepostaus - Arjen voimavarat

Kiire, ainainen kiire! Kalenteri on täynnä merkintöjä ja epämääräistä kirjoitusta. Niin täynnä, että Pienimmän hammaslääkäriaika ei mahdu omalle paikalleen torstai-iltapäivään, joten kirjoitan sen suurimmaksi osaksi perjantaille. Siis kirjoitin monta viikkoa sitten. Samalla, kun hämmensin puuroa liedellä, ja lapset meuhkasivat taustalla. Koirakin varmaan haukkui tahtia. Siis, jos oikein muistan. Ja tietty sinne hammaslääkäriin mentiin vasta perjantaina. Tai olisi menty, jos meidät olisi otettu vastaan... Kuullostaako tutulta?

Niin kuin olen aikaisemmin kirjoittanut, keväällä kohdalleni rämähti täydellinen ruuhkavuosien ketjukolari! Pääkoppa ei enää pystynyt vastaanottamaan edes sen vertaa, kuin kalenterin sivut. Viikkoja kestänyt hengenahdistus ja rintakipu osoittautuivat työterveyslääkin pakeilla kuvitteellisiksi, ja lekuri vihelsi pelin poikki. Sairaalassa maatessani olisin hyödytön.
Aika hyödytön olin kotona maatessanikin, mutta muulle perheelle varmasti vähemmän traumaatinen kokemus, kuin sairaala visiitit.
Ahdistunut suorittaja, that´s me. Monet, itseni lisäksi, sanoisivat, että en ole varsinaisesti mitenkään järjestelmällinen. Enemmän sellainen "vähän-sinne-päin"-henkilö. Sänky voi olla petaamatta viikkokausia ja lasten lelut hujan hajan pitkin kämppää, eikä ahdista yhtään. Esteetikko toki olen, oikein viimeisen päälle! Kauneus ennen käytännöllisyyttä! Sohvalla pitää olla kauniit sohvatyynyt, mutta ei haittaa vaikka niissä lasten päiden lisäksi lepäilee jokunen koirankarva. Tai lasten pyyhkäisemä suklaaraita.

Ongelmani on enemmän asioiden kontrolloimisessa ja pitkäjänteisyyden puutteessa. Turhaudun, jos suunnitelmani eivät toteudu haluammallani tavalla, välittömästi. Asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä, suhtaudun lähes uskonnollisella fanaattisuudella.
Inhoan olla myöhässä. Minua ei niinkään haittaa vaikka muut myöhästelevät, mutta oma muutamankin minuutin myöhässä olo aiheuttaa itselleni harmaita hiuksia (joita ei muuten tarvitse tulla yhtään enempää, näin alle nelikymppisenä..). Teen jatkuvasti päässäni listoja, kuinka, ja missä järjestyksessä hoidan seuraavan päivän asiat. Joka aiheutti sen, että yöunet jäivät lyhyiksi, kun aamuyöstä aloitin jo päiväjärjestyksen pohtimisen. Uuvuttava piirre on myös se, että haluan asiat tehtävän heti, ei viime tingassa. Sellainen olen ollut jo kouluajoista lähtien - tein läksyt heti koulun jälkeen, tai sitten tein päätöksen, että en tee niitä ollenkaan.

Kuukausien lepo, terapia ja lääkitys teki tehtävänsä, ja jo alkusyksystä voimavarat olivat palautuneet ja olin lähes oma itseni. Tai oikeastaan paljon parempi oma itseni. Totaalinen mielen hallinnan menetys ja sen jälleen takaisin palauttaminen on aika pysäyttävä kokemus. Levätessä ja palapeliäni uudelleen kokoillessani, olen työstänyt suunnitelmista luopumista ja opetellut enemmän hetkessä elämistä. Jos laiskottaa, voi laiskotella ihan ilman huonoa omatuntoa. Ahdistuneesta suorittajasta on tullut leppoisa(hko) unohtelija, joka saattaa syöttää lapsilleen einesruokia useana päivänä viikossa, sekä antaa heidän katsella joinain päivinä tuntitolkulla telkkaria tai pädiä. Kamalaa, huono äiti! Vai sittenkin ihan hyvä, tavallinen äiti? Kysymys, joka aika ajoin korpeaa jostain aivonystyrän päästä muistuttaen vanhoista ajatuksista.

Näin kirjoitettuna asia kuullostaa varsin yksinkertaiselta. Miksei kaikki tee niin - lopeta nipotusta? Varmasti te hektistä arkea elävät samaistutte ainakiin osaan tuntemuksistani. Itselleni oman mielen kunnossa pito vaatii ensisijaisesti unta ja lepoa, omien toimintatapojen tunnistamista ja niiden tiukkojen raamien raottamista. Mutta myös suhteessa mielekästä puuhaa, koska sohvan pohjalle ei pidä jää märehtimään liian pitkään. Sieltä on nimittäin vaikea päästä ylös.
Minulla on käynyt äärimmäisen hyvä tuuri ja mieletön onni, kun miehiä on jaettu. Lasteni isä osallistuu ruoan laittoon, kodin ylläpitoon ja lasten hoitoon kunnioitettavan paljon, ja varmasti jopa ennemän, kuin minä. Minun vain täytyy sisäistää, että hän voi hoitaa lasten asioita omalla tavallaan - pakata päiväkotikamppeet vaikka vasta viikon ensimmäisenä päiväkotiaamuna juuri ennen lähtöä. Asiat hoituvat hienosti niinkin.

Kiitos Johannalle postaustoiveen esityksestä, olipahan vuodatus ja oman pään tyhjennys! Tästä uusin ajatuksin alkavaan viikkoon. Vinkatkaahan omia arjen selviytymiskonsteja kommentteihin, mielelläni niitä lukisin.
Hakusanalla uupumus löytyy blogistani vielä lisää juttuja matkan varrelta.

6 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Vaikka meillä onkin sun kanssa aivan erilaiset elämäntilanteet, niin tunnistin siitä huolimatta itseni tästä tekstistä. Kävin itsekin marraskuussa terkkulassa juuri rintakivun ja hengenahdistuksen vuoksi, ja olipa "lohdullista" (vaikken sitä kellekään soisikaan) lukea samoista jutuista myös täältä!

    Kiitos siis tästä tekstistä ja relahetkiä jatkoonkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiire ja liika suorittaminen on uuvuttavaa, oli elämän tilanne mikä tahansa. Koitetaan olla ressaamatta! ;)
      Mukavaa viikon alkua, Saimi!

      Poista
  2. Rohkeasti kirjoitettu! Aina löytyi noissa asioissa jumpattavaa että asiat pysyvät oikeissa mittasuhteissa ja mieli riittävän levollisena! Enkä minä ainakaan varmasti ikinä tule valmiiksi, aina löytää itsensä uudesta tilanteesta, jossa riittää uutta opeteltavaa ajatustensa kanssa pärjätäkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rohkeutta vaatikin! Pienen askelin ulos mukavuusalueelta. ;) Jatketaan harjoituksia, ja kiitos vielä kivasta uudesta vuodesta!

      Poista
  3. Löysin juuri blogiisi ja jään lukijaksi. Niin tutun oloista ja samojen asioiden kanssa täällä painitaan. Itse olen aika rankan myllyn läpi käynyt, nyt elämässä suurinpiirtein balanssi. Arki yhtä hulinaa opiskelevana neljän lapsen y.huoltajana ja yksi erityislapsi (kuulovamma yhtenä). Itseltä vaatii paljon ja välillä kun joutui kello kaulassa minuuttipeliä juoksemaan, ei meinannut osata sohvalle rauhoittua ollenkaan. Opettelua tulee varmasti monen asian kanssa olemaan loppuelämänkin kun perusluonne on mikä on. Tsemppiä ja ihanaa kevättä teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tervetuloa joukkoon! Täytyypä tehdä välittömästi vastavierailu blogiisi!
      Voimia sinullekin arjen keskelle!

      Poista

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...