sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Tammikuun asukokonaisuus + alevinkki

Tammikuussa kuukauden asukokonaisuus muodostuu joululahjaksi saamani Noshin Kide-mekon ympärille. Monelle kotimainen Nosh on varmasti enempi tuttu suloisesta lastenmallistostaan, mutta ehdottomasti tutusumisen arvoisia ovat myös nämä miellyttävän tuntuiset aikuisten vaatteet. 95% orgaanista puuvillaa ja 5% elastaania sisältävästä mekosta on tullut viime viikkoina suosikkivaate ihan arkikäyttöön, mutta tässä postauksessa Kide muuntuu asusteilla vähän juhlavammaksi asukokonaisuudeksi.

Yksinkertainen, lämmin ja omasta mielestäni ihan tyylikäs kokonaisuus talvikuukausien rientoihin, esimerkiksi ensi kuussa juhlistettaviin kummipoikamme ristiäisiin. Kevään vaaleat sävyt saavat odottaa vielä hetken.
Ryhtiä, ja tietty lämpöä, asuun tuo musta, pitkä, lepakkohihoilla varustettu neuletakki. Mekon pyöreä kaula-aukko vaatii rintavalle mielestäni neuletakin suoria linjoja raamittamaan kokonaisuutta. Vaistoehtoisesti voisi käyttää pidempää korua, tuomaan v-muotoa yläosaan.

Asusteista suurimmassa roolissa on, niin ikään joululahjaksi saamani, Michael Korsin crossbody-laukku. Kaunis, kuin karkki - ja toimittaa kullan värisine yksityiskohtineen tässä myös korun virkaa. Nilkkurit on nettikirppikseltä pikkujoulukaudelle tehty 10 euron löytö!
Asukuvissa kameran takana ahkeroi tokaluokkalainen vesirokkotoipilas. Sairastuvalla kuvauskarkeloiden järjestäminen osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Koti on kuin räjähdyksen jäljiltä, ja itse en ole käynyt ulkona, saatika ihmisten ilmoilla, moneen päivään. Näin jälkikäteen kuvia katsellessani, olisin voinut edes hiukset harjata.. ;) No, onpahan aidon oloinen ruuhkavuosimutsi! Mitäs tykkäätte asukokonaisuudesta?

Kide-mekko mukavassa alessa Noshin verkkokaupassa!
Kevättä/kesää silmällä pitäen samainen mekko myös lyhythihaisena (molemmista malleista pienet koot - xs, s, jo loppu).

10 kommenttia:

  1. Vautsi! Looking good <3 tommonen mekko olis just passeli mullekkin!

    VastaaPoista
  2. Tänks, ei muuta kun tilausta tekemään, jos sopivia kokoja vaan löytyy! ;)

    VastaaPoista
  3. Wau, näytät todella hyvältä! Ja asukokonaisuus kanssa :).

    VastaaPoista
  4. Mun piti jo aiemmin kommentoida tätä, mutta nyt vasta muistan :)

    Ekaa kertaa voin sanoa, että Noshin naisten vaate näyttää mun silmään omaankin tyyliin sopivalta! On ne aina ennenkin muiden päälle sopineet, mutta koskaan en ole voinut ajatellakaan itselle hankkivani. Tää on kyllä tosi kiva ja hienosti oot stailannut mekon. Tuo kidekuosi kyllä miellyttää kans silmää. Siinä on sellaista klassikon ainesta.

    VastaaPoista
  5. Onpa hauska kuulla! Kiitos tosi kivasta kommentista, arvostan, sillä arvostan sun tyyliä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, tuo vasta olikin kiva kuulla <3

      Poista
  6. Ihana tuo mekko ja kaunis sinä. Tollaisella kuviolla sitä itsekkin hyväksyttäis mekon kaappiinsa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...