lauantai 16. tammikuuta 2016

Säbää, säbää

Viime maanataina alkoi Vilin hartaasti odottama salibandykerho!
Ajatus sählyharrastuksesta kyti hiljalleen syksyn aikana, kun viskarilainen oli innostunut pelaamisesta päiväkodissa eskarilaisten johdolla. Hoitajien mukaan isompien opissa poika oli päässyt kivasti mukaan lajiin ja selvästi nautti pelaamisesta.

Joulukuussa googlailin mahdollisia seuroja, ja ajauduin entisen kotipitäjäni urheiluseuran AC Hakin kotisivuille. Vuodenalusta alkaisi 5-7 vuotiaille tarkoitetu salibandykerho - sinne siis! Joulupukki toi sisäpelikengät, sählymaila kaivettiin kesän jäljiltä takapihalta lumen uumenista, ja vihdoin viikkojen odotuksen jälkeen suuntasimme kohti ensimmäisiä treenejä! Lisää riemua hommaan toi naapurin parhaan kaverin ilmoittautuminen samalle kurssille.
Viime kesänä futistreeneissä Vilillä oli vielä käytössä korvantauskojeen FM-ryhmäkuuntelulaite, jota valmentaja piti kaulassaan niin, että hänen puheensa kulkeutui sitä kautta suoraan pojan kuulolaitteeseen. Suurella, tuulisella kentällä ilman ko. laitetta pojalla ei olisi mitään mahdollisuutta kuulla valmentajan puhetta. Kun muutamaan kertaan laitteessa ilmeni vikaa, sen huomasi välittömästi pojan haluttomuudesta osallistua yhteiseen toimintaan kentällä. Syksyllä saimme kuulokeskuksesta resitailevaa FM-laitetta korvaamaan Cochlearin sisäkorvaistutteen minimikin, joka toimii samalla periaatteella.

Ja minimikki toimi salibandykerhossa oikein hyvin! Poika ymmärsi hyvin toimitaohjeet kaikuisassa jumppasalissa ja kaikki kolme valmentajaa ottivat pojan hienosti huomioon ja puhuivat hänelle selkeästi. Vil oli tosi innoissaan ja äiti oikein tyytyväinen ensimmäisten sähläysten antiin! Tästä on tosi kiva jatkaa!
Ja niin on jatkettukin! Maanantain jälkeen kotona vietetty aika on kulunut pääasiassa sählyä pelatessa ja kikkakolmosia harjoitellessa. Poika on ollut lajista selvästi paljon enemmän innoissaan, kuin kahtena kesänä kokeilemastaan jalkapallosta.

Heti ekoista treeneistä poika sai hienon mustan peliasun ja juomapullon omalla nimellä, pelinumerolla ja seuran logolla varustettuna! Aika hulppeeta! Huomista treenipäivää odotetaan jo peliasu päällä ja tavarat valmiiksi pakattuna. Toivottavasti flunssan poikanen ei estä suunnitelmia.

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että teillä sujui säbät hienosti :) sähly on kyllä kiva joukkuelaji!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja ihanaa oli nähdä, että poika oli niin huippu innoissaan lajista! Toiset treenit viime ma jäivät sitten väliin kuumeen ja vesirokon vuoksi. :(

      Poista

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...