sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tervemenoa tammikuu!

Tammikuun viimeistä päivää vietettiin meillä ainoalla oikealla tavalla - haahuillen yökkärissä pitkälle iltapäivään, syöden herkkuaamupalaa, löhöillen, sekä pitkän metsälenkin rentouttamana. Lähes täydellinen, leppoisa sunnuntai! Ainoastaan aurinkoa olisin kaivannut lenkkikaveriksi. Nuppusellakin oli pitkästä aikaa täysin vapaa sunnuntai. Kaverit olivat yökylässä ja leikit jatkuivat koko päivän.
Vuoden 2016 ensimmäinen kuukausi tullaan muistamaan hurjista pakkasista. Henkilökohtaisesti mieleen painui lähinnä hurja pakkasihottuma, joka häiritsi lumivaipaan puetun metsän, hankien, sekä auringon säteillä ja kuuralla koristeltujen puiden luoman maiseman nauttimisesta. Joululahjaksi saatu aktiivisuusrannekin antoi noottia asiasta. Nyt kun katsoo ulos ikkunasta, kuura tuntuu kaukaiselta muistolta vesisateen piestessä pihamaata, ja kimaltelevan hangen muuttuessa luistinradaksi.

Kaksi vanhinta lapsukaista sairastivat vesirokon - toinen pääsi helpolla, toinen oli muutaman päivän aivan kanttuvei rakkuloiden levitessä suuhun asti. Kuopus on toistaiseksi selvinnyt ilman rokkoa, tosin viruksen pitkä itämisaika saattaa vain antaa odottaa vielä kotvan. Sairastuvassa alkuvuoden yhteispostauksen innoitama aikakapseli-askastelu sai jatkoa esikoisen keksimästä lumiakvaario-tekeleestä. Poikkeuksellista minunlaiselleni anti-DIY-tyypille.
Tammikuussa tuli vuosi kuluneeksi Vilin sisäkorvaistuteoperaatiosta. Sillä saralla kaikki on sujunut hienosti, ilman suurempia ongelmia. Implantti on pysynyt tallessa ja lähes vaurioitumattomana - ainoastaan kerran kalastettu koiran hampaista, jonka jälkeen johto ja kela menivät vaihtoon... Lisäksi tammikuun aikana pojalla jatkui Kuulokeskuksessa viime keväänä aloitetut psykologin haastattelut koulukypsyyteen ja pidennettyyn oppivelvollisuuteen liittyen. Kevään postaus aiheestä löytyy täältä.

Harrastusrintamalla, siis lasten harrastusrintamalla (itsellenihän ei jää aikaa, saatika rahaa muuhun, kuin pienimuotoiseen koirapuuhasteluun ja bloggailuun), oli luvassa myös uusia tuulia. Vil aloitti suurella innolla salibandyn ja Nupska kokeilee pienillä siivillään vimpan päälle kilpaurheilijan uraa.  

Pakkasajan kestoa kompensoi selvästi sen voimakkuus - muutama viikko ihan hurjia paukkupakkasia! Mikä talvi! Onneksi tuli räiskittyä lumikuvia oikein urakalla, urtikariasta huolimatta, jos vaikka sattuu käymään niin, että talvi olikin tosiaan tässä ja vesisateilla jatketaan juhannukseen saakka. Toivotaan kuitenkin, että helmikuun hiihtolomalaisille vielä hankia riittäisi.

Kuukauden suosituin postaus oli teidän lukijoin toiveesta rustaamani teksti arjen voimavaroista. Kiva, että lukijoita riitti, sillä postaus todella vaati ponnisteluja ja itsensä tutkiskelua. Kiitos siitä.
Kaikki kuvat Kauniskaikuu

torstai 28. tammikuuta 2016

Voimisteluvuoden alku

Hetkisen hiljaisuus jumppa-postausten saralla on aiheuttanut teissä lukijoissa pohdintoja, mitä Nuppusen voimisteluharrastukselle kuuluu. Tosi mukava kuulla, että aihe kiinnostaa. :) Nimittäin siitä, jos mistä, meikäläiseltä juttua piisaa. Selailin blogia taaksepäin ja edellisestä voimistelu-postauksesta onkin tosiaan kulunut pian kaksi kuukautta!

Nupska aloitti vuoden alusta pykälän tavoitteellisemmassa, SM-sarjaan tähtäävässä, ns. Mestaruusryhmässä voimistelun. Vaikka joukkue on tytölle uusi, valmennustiimi on sama vanha ja tytöt tuttuja, sillä joukueet ovat treenanneet tiivissä yhteistyössä vuosikaudet. Mestaruusryhmä on jo aloittanut kilpailun 8-10 vuotiaden joukkuevoimistelun pilottisarjassa. Helmikuun loppuun asti olemme kokeilemassa pärjääkö tyttö ryhmässä, joka on treenannut jo usean vuoden ajan erittäin tavoittellisesti ja suuremmilla viikko tunneilla. Motivaatio ja omatahto ovat siivittäneet eteenpäin, mutta se, että muut ovat paljon edellä taitotasossa, voi koitua henkisesti ja fyysistestikin liian raskaaksi. Viime viikon vesirokko veloitti neljät treenit, ja sekös tyttöä harmitti. Onneksi alkuviikosta on päästy aloittelemaan kotona venyttely, jotta keskiviikon treeneissä pääsi taas kunnolla tositoimiin. Erityisen innolla Nupska odottaa joka keskiviikkoista balettituntia latvialaisen vanhemman herran Janis Gagnussin opissa. 
Uudessa ryhmässä treenimäärät ovat pilvissä - neljänä päivänä viikossa, kerralla noin kolme tuntia ahkerointia. Liikunnan puutteesta ei voi ainakaan meidän tyttöä moittia, taitaa lähennellä sitä toista ääripäätä.. Ihanaa on kuitenkin huomata, miten innoissaan tokaluokkalainen harrastuksestaan ja "uusista tuulista" on! Kotona treenataan kokoajan - yksin tai kavereiden kanssa. Samassa ryhmässä treenaa lähitalon kaksostytöt, jotka ovat meidän tytön kanssa myös samalla koululuokalla.

Alkuvuosi on esiintymisrintamalla hiljaisempaa. Tammi-helmikuu menee ohjelmaa treenatessa ja leireillessä. Maaliskuu aloittaa kisa- ja Stara-tapahtumien putken, joka kestää aina toukokuun loppuun asti. Innolla, ja jännityksellä, jäämme odottamaan mihin suuntaan kausi meidän osalta muotoutuu.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Tammikuun asukokonaisuus + alevinkki

Tammikuussa kuukauden asukokonaisuus muodostuu joululahjaksi saamani Noshin Kide-mekon ympärille. Monelle kotimainen Nosh on varmasti enempi tuttu suloisesta lastenmallistostaan, mutta ehdottomasti tutusumisen arvoisia ovat myös nämä miellyttävän tuntuiset aikuisten vaatteet. 95% orgaanista puuvillaa ja 5% elastaania sisältävästä mekosta on tullut viime viikkoina suosikkivaate ihan arkikäyttöön, mutta tässä postauksessa Kide muuntuu asusteilla vähän juhlavammaksi asukokonaisuudeksi.

Yksinkertainen, lämmin ja omasta mielestäni ihan tyylikäs kokonaisuus talvikuukausien rientoihin, esimerkiksi ensi kuussa juhlistettaviin kummipoikamme ristiäisiin. Kevään vaaleat sävyt saavat odottaa vielä hetken.
Ryhtiä, ja tietty lämpöä, asuun tuo musta, pitkä, lepakkohihoilla varustettu neuletakki. Mekon pyöreä kaula-aukko vaatii rintavalle mielestäni neuletakin suoria linjoja raamittamaan kokonaisuutta. Vaistoehtoisesti voisi käyttää pidempää korua, tuomaan v-muotoa yläosaan.

Asusteista suurimmassa roolissa on, niin ikään joululahjaksi saamani, Michael Korsin crossbody-laukku. Kaunis, kuin karkki - ja toimittaa kullan värisine yksityiskohtineen tässä myös korun virkaa. Nilkkurit on nettikirppikseltä pikkujoulukaudelle tehty 10 euron löytö!
Asukuvissa kameran takana ahkeroi tokaluokkalainen vesirokkotoipilas. Sairastuvalla kuvauskarkeloiden järjestäminen osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Koti on kuin räjähdyksen jäljiltä, ja itse en ole käynyt ulkona, saatika ihmisten ilmoilla, moneen päivään. Näin jälkikäteen kuvia katsellessani, olisin voinut edes hiukset harjata.. ;) No, onpahan aidon oloinen ruuhkavuosimutsi! Mitäs tykkäätte asukokonaisuudesta?

Kide-mekko mukavassa alessa Noshin verkkokaupassa!
Kevättä/kesää silmällä pitäen samainen mekko myös lyhythihaisena (molemmista malleista pienet koot - xs, s, jo loppu).

torstai 21. tammikuuta 2016

Haaste - Blogini tarina

Ihastuttavasta MiiMiin Kodista kajahti haaste raottaa lukioille tarinaa oman blogin takana! Sairastuvalta tartuttiin haasteeseen innolla, mutta kuitenkin aavistuksen mutkia oikoen. Kirjoitusrauhan saaminen on tällä hetkellä kortilla, ja ei ole pitkääkään aikaa siitä, kun kirjoitin haastattelumuotoisen esittelyn Onni-blogeille. Riittääkö tekosyiksi?

Blogini sai alkunsa vajaa vuosi sitten kevättalvella, kun jäin sairauslomalle uupumuksen vuoksi. Kolmen pienen lapsen äitinä palasin takaisin työelämään edellisenä syksynä, samaan aikaan esikoinen aloitti koulun ja keskimmäinen odotti kutsua sisäkorvaistuteleikkaukseen. Nuorimmainen kaksivuotias uhmailija valvotti öitä. Tuli uusia työtehtäviä ja sitten vihdoin kutsu kauan odotettuun leikkaukseen. Joo-o siitäkin on nyt tasan vuosi aikaa - implantin yksivuotissynttärit! Sairauslomalla aloitin kirjoittamisen, ja ennen kaikkea valokuvaamaan kauniita asiota ympärilläni. Kuvat ja tekstit muotoutuivat pitkään haaveilemakseni blogiksi. Nimeksi sille sopi hullun kirjoitusasun omaava, herkkä Kauniskaikuu. Välillä mietin onko nimi liiankin herkkä ja kaihoisa räväkälle persoonalleni, mutta toisaalta se kuvastaa äärimmäisen hienosti tuntojani blogin syntyaikoina ja elämää vaikeasati kuulovammaisen ihanan pojan äitinä, joka rakastaa ympäröivän elämän kauneutta - niin luonnossa, kuin kotonakin.
Taitekohtana bloggamisessa pidän viime syksynä tekemääni arvokasta huomiota kirjoittamisen miellekkyydestä. Minä siis tykkään kirjoittaa! Aloittaessani, kirjoittaminen tuntui tosi tahmealta ja oli lähinnä kuvien yhteyteen liitettävä "pakkopulla". Ja vaikka postaustiheys on työn ja kiireisen lapsiperhearjen yhteensovittelun  myötä alkuajoista laskenut, nautin juttujen kyhäämisestä ja "mun omasta jutusta" samaan tapaan. Pohjalta on noustu ja elämä maistuu makealta - aikamoinen tunnetilojen skaala pian yksivuotiaan blogini elämässä. ;)

Kauniskaikuu-blogin esittely löytyy kokonaisuudessaan täältä!

Haasteen mukaan kertomaan bloginsa tarinaa saa:

Innolla jään odottamaan esittelyjänne! Säännöt alla. :)
Säännöt ovat seuraavanlaiset:
  • Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)
  • Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.        
  • Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen. 
  • Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.  
  • Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina -haasteen käynnisti: kototeko-blogi

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Sairastuvan lumiakvaariot

Kuumehouruiset ja ohimoja kiristävät terveiset sairastuvalta. Lapset kitisee, kutisee, nukkuu huonosti, tappelee pädistä, ja äidin nykyisin-niin-leppoisa pinna on kummasti pingottunut. Pingottunut samaa tahtia angioödeemaisten huulten ja silmäluomien kanssa. Sain nimittäin taas eilen hillittömän reaktion niin, että koko naama oli turpea, kuin pieleen menneen kauneuskirurgian jäljiltä. Argh. Lisää pakkasurtikariaongelmastani täällä. Niin, ja lapsilla on siis kauan odotettu vesirokko!

Nuppunen lueskeli lahjaksi saamaansa Frozen-lehteä, josta bongasi monessa blogissakin esillä olleen DIY lumiakvaario-idean! Ja tottakai halusi siltä istumalta aloittaa oman akvaarion askartelun. Säälittävistä askartelutarvikevarannoista saimme haalittua jotakuinkin tarvittavat tykötarpeet kasaan, ja lapset pääsivät sovussa puuhamaan omia tuotoksiaan lehden ohjeiden mukaan.
Lasipurkiksi valikoitui pilttipurkit, koska vain niitä löytyi kolme prikulleen samanlaista. Erilaiset, saatika erikokoiset, akvaariot olisivat luultavasti synnyttäneet jonkin sortin maailmansodan kutinan kiristämässä kuumeluolassa..

Nupska leikkasi omaan akvaarioonsa lehdessä olleen Elsan kuvan, jonka päällysti vesitiiviiksi kontakstimuovilla. Vilmerille ei Olof kelvannut, vaan hän halusi omaansa karskin sotilaan. Niin karskin, että tyypiltä roikkuu toinen käsi melkein irti!
Figuurit liimattiin purkin kanteen, ja annettiin kuivua tovi. Purkki täytettiin vedellä ja joukkoon hulaus hilettä. Kansi liimalla kiinni ja avot - arki askartelua parhaimmillaan! Täytyy todeta, että Vilin valitsema muoviukkeli soveltui akvaarioon paperi-Elsaa paremmin. Seuraavat tekeleet toteutammekin pääsiäismunista saaduilla pikkuöttiäisillä. Pet Shopitkin olisivat upeita, mutta ainakaan vielä Nuppunen ei raaskinut omiaan akvaarioon liimata.

Hyvien ohjeiden, keskinkertaisten materaalien ja näppärien lasten käsistä syntyi ihan hauskat talviakvaariot. Ja tällainen tumpelo-askartelija-äiti sai huikean DIY-postauksen blogiinsa. Päivän tavoitteet saavutettu!

lauantai 16. tammikuuta 2016

Säbää, säbää

Viime maanataina alkoi Vilin hartaasti odottama salibandykerho!
Ajatus sählyharrastuksesta kyti hiljalleen syksyn aikana, kun viskarilainen oli innostunut pelaamisesta päiväkodissa eskarilaisten johdolla. Hoitajien mukaan isompien opissa poika oli päässyt kivasti mukaan lajiin ja selvästi nautti pelaamisesta.

Joulukuussa googlailin mahdollisia seuroja, ja ajauduin entisen kotipitäjäni urheiluseuran AC Hakin kotisivuille. Vuodenalusta alkaisi 5-7 vuotiaille tarkoitetu salibandykerho - sinne siis! Joulupukki toi sisäpelikengät, sählymaila kaivettiin kesän jäljiltä takapihalta lumen uumenista, ja vihdoin viikkojen odotuksen jälkeen suuntasimme kohti ensimmäisiä treenejä! Lisää riemua hommaan toi naapurin parhaan kaverin ilmoittautuminen samalle kurssille.
Viime kesänä futistreeneissä Vilillä oli vielä käytössä korvantauskojeen FM-ryhmäkuuntelulaite, jota valmentaja piti kaulassaan niin, että hänen puheensa kulkeutui sitä kautta suoraan pojan kuulolaitteeseen. Suurella, tuulisella kentällä ilman ko. laitetta pojalla ei olisi mitään mahdollisuutta kuulla valmentajan puhetta. Kun muutamaan kertaan laitteessa ilmeni vikaa, sen huomasi välittömästi pojan haluttomuudesta osallistua yhteiseen toimintaan kentällä. Syksyllä saimme kuulokeskuksesta resitailevaa FM-laitetta korvaamaan Cochlearin sisäkorvaistutteen minimikin, joka toimii samalla periaatteella.

Ja minimikki toimi salibandykerhossa oikein hyvin! Poika ymmärsi hyvin toimitaohjeet kaikuisassa jumppasalissa ja kaikki kolme valmentajaa ottivat pojan hienosti huomioon ja puhuivat hänelle selkeästi. Vil oli tosi innoissaan ja äiti oikein tyytyväinen ensimmäisten sähläysten antiin! Tästä on tosi kiva jatkaa!
Ja niin on jatkettukin! Maanantain jälkeen kotona vietetty aika on kulunut pääasiassa sählyä pelatessa ja kikkakolmosia harjoitellessa. Poika on ollut lajista selvästi paljon enemmän innoissaan, kuin kahtena kesänä kokeilemastaan jalkapallosta.

Heti ekoista treeneistä poika sai hienon mustan peliasun ja juomapullon omalla nimellä, pelinumerolla ja seuran logolla varustettuna! Aika hulppeeta! Huomista treenipäivää odotetaan jo peliasu päällä ja tavarat valmiiksi pakattuna. Toivottavasti flunssan poikanen ei estä suunnitelmia.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Sydäntalven pakkaset ja paukamat

Taistelun jälkeen takassa roihuaa tuli ja esikoinen saateltu koulutaipaleelle. Tällä kertaa kulkupelinä bussi, maanataisen hiihdon(!) ja tiistaisen kävelyn sijaa. Olkoon tämä hänelle "palautumispäivä", kun illallakin on kolmen tunnin voimistelutreenit. Talvikelit ovat tosiaan mahdollistaneet vihdoin hiihtämisen ja luistelun, jota varsinkin Nupska on kiitettävästi harrastanut, myös koulumatkojen lisäksi.

Me jäimme kuumeisen Pienimmän kanssa lämmittämään sairastupaa. Enteileeköhän pieni lämmönnousu naapurissa jyllänneen vesirokon alkua?
Olen moneen otteeseen mainostanut mm. Faceookissa, kuinka nämä pakkassäät ovat niin mun juttu! Varsinkin viime viikonlopun aurinkoinen, kirpakka pakkassää veti koirien kanssa puoleensa useamman pitkän metsälenkin merkeissä. Lapinkoirakaan kun ei pakkasta vieroksu, päinvastoin!

Noh, takaiskuilta ei tässäkään vältytty.. Olen vajaan kuukauden ajan kärsinyt rajusta nokkosrokosta, heti säiden painuttua pakkaselle. Kutina ja paukamat ovat ihan omaa luokkaansa, ihan karseat. En viitsi teitä kuvilla kiusata, mutta voitte vaan kuvitella miltä koko kehon peitävä urtikaria näyttää. Kasvot onneksi ovat säästyneet, muutamaa angioödeema- eli huultenturpoamisepisodia lukuunottamatta. Antihistamiineista ei ole juurikaan apua. Kortisonilla, niin suun kautta, kuin ihollekin annosteltuna, yhdistettynä lämpimään pukeutumiseen (myös sisällä), elo ja olo pysyy siedettävänä. Ristiriitaista, olenkohan sittenkin tarkoitettu elämään etelän lämmössä?
Tämän päivän vietämme lämmöstä nauttien ja seuraillen syntyykö paukamista lapsillekin kutiseva riesa. Siis se naapurin vesirokko, minun kylmäallergiani ei onneksi ole tarttuvaa.
Aava-leidikin lämmittelee vanhoja luitaan takan lämmössä.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Toivepostaus - Arjen voimavarat

Kiire, ainainen kiire! Kalenteri on täynnä merkintöjä ja epämääräistä kirjoitusta. Niin täynnä, että Pienimmän hammaslääkäriaika ei mahdu omalle paikalleen torstai-iltapäivään, joten kirjoitan sen suurimmaksi osaksi perjantaille. Siis kirjoitin monta viikkoa sitten. Samalla, kun hämmensin puuroa liedellä, ja lapset meuhkasivat taustalla. Koirakin varmaan haukkui tahtia. Siis, jos oikein muistan. Ja tietty sinne hammaslääkäriin mentiin vasta perjantaina. Tai olisi menty, jos meidät olisi otettu vastaan... Kuullostaako tutulta?

Niin kuin olen aikaisemmin kirjoittanut, keväällä kohdalleni rämähti täydellinen ruuhkavuosien ketjukolari! Pääkoppa ei enää pystynyt vastaanottamaan edes sen vertaa, kuin kalenterin sivut. Viikkoja kestänyt hengenahdistus ja rintakipu osoittautuivat työterveyslääkin pakeilla kuvitteellisiksi, ja lekuri vihelsi pelin poikki. Sairaalassa maatessani olisin hyödytön.
Aika hyödytön olin kotona maatessanikin, mutta muulle perheelle varmasti vähemmän traumaatinen kokemus, kuin sairaala visiitit.
Ahdistunut suorittaja, that´s me. Monet, itseni lisäksi, sanoisivat, että en ole varsinaisesti mitenkään järjestelmällinen. Enemmän sellainen "vähän-sinne-päin"-henkilö. Sänky voi olla petaamatta viikkokausia ja lasten lelut hujan hajan pitkin kämppää, eikä ahdista yhtään. Esteetikko toki olen, oikein viimeisen päälle! Kauneus ennen käytännöllisyyttä! Sohvalla pitää olla kauniit sohvatyynyt, mutta ei haittaa vaikka niissä lasten päiden lisäksi lepäilee jokunen koirankarva. Tai lasten pyyhkäisemä suklaaraita.

Ongelmani on enemmän asioiden kontrolloimisessa ja pitkäjänteisyyden puutteessa. Turhaudun, jos suunnitelmani eivät toteudu haluammallani tavalla, välittömästi. Asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä, suhtaudun lähes uskonnollisella fanaattisuudella.
Inhoan olla myöhässä. Minua ei niinkään haittaa vaikka muut myöhästelevät, mutta oma muutamankin minuutin myöhässä olo aiheuttaa itselleni harmaita hiuksia (joita ei muuten tarvitse tulla yhtään enempää, näin alle nelikymppisenä..). Teen jatkuvasti päässäni listoja, kuinka, ja missä järjestyksessä hoidan seuraavan päivän asiat. Joka aiheutti sen, että yöunet jäivät lyhyiksi, kun aamuyöstä aloitin jo päiväjärjestyksen pohtimisen. Uuvuttava piirre on myös se, että haluan asiat tehtävän heti, ei viime tingassa. Sellainen olen ollut jo kouluajoista lähtien - tein läksyt heti koulun jälkeen, tai sitten tein päätöksen, että en tee niitä ollenkaan.

Kuukausien lepo, terapia ja lääkitys teki tehtävänsä, ja jo alkusyksystä voimavarat olivat palautuneet ja olin lähes oma itseni. Tai oikeastaan paljon parempi oma itseni. Totaalinen mielen hallinnan menetys ja sen jälleen takaisin palauttaminen on aika pysäyttävä kokemus. Levätessä ja palapeliäni uudelleen kokoillessani, olen työstänyt suunnitelmista luopumista ja opetellut enemmän hetkessä elämistä. Jos laiskottaa, voi laiskotella ihan ilman huonoa omatuntoa. Ahdistuneesta suorittajasta on tullut leppoisa(hko) unohtelija, joka saattaa syöttää lapsilleen einesruokia useana päivänä viikossa, sekä antaa heidän katsella joinain päivinä tuntitolkulla telkkaria tai pädiä. Kamalaa, huono äiti! Vai sittenkin ihan hyvä, tavallinen äiti? Kysymys, joka aika ajoin korpeaa jostain aivonystyrän päästä muistuttaen vanhoista ajatuksista.

Näin kirjoitettuna asia kuullostaa varsin yksinkertaiselta. Miksei kaikki tee niin - lopeta nipotusta? Varmasti te hektistä arkea elävät samaistutte ainakiin osaan tuntemuksistani. Itselleni oman mielen kunnossa pito vaatii ensisijaisesti unta ja lepoa, omien toimintatapojen tunnistamista ja niiden tiukkojen raamien raottamista. Mutta myös suhteessa mielekästä puuhaa, koska sohvan pohjalle ei pidä jää märehtimään liian pitkään. Sieltä on nimittäin vaikea päästä ylös.
Minulla on käynyt äärimmäisen hyvä tuuri ja mieletön onni, kun miehiä on jaettu. Lasteni isä osallistuu ruoan laittoon, kodin ylläpitoon ja lasten hoitoon kunnioitettavan paljon, ja varmasti jopa ennemän, kuin minä. Minun vain täytyy sisäistää, että hän voi hoitaa lasten asioita omalla tavallaan - pakata päiväkotikamppeet vaikka vasta viikon ensimmäisenä päiväkotiaamuna juuri ennen lähtöä. Asiat hoituvat hienosti niinkin.

Kiitos Johannalle postaustoiveen esityksestä, olipahan vuodatus ja oman pään tyhjennys! Tästä uusin ajatuksin alkavaan viikkoon. Vinkatkaahan omia arjen selviytymiskonsteja kommentteihin, mielelläni niitä lukisin.
Hakusanalla uupumus löytyy blogistani vielä lisää juttuja matkan varrelta.

perjantai 8. tammikuuta 2016

DIY - Aikakapseli 2015

Innolla otin osaa Onni-blogien yhteispostaukseen, aiheena vuoden 2015 Aikakapseli. Meillä mentiin täysin lasten ehdoilla, itse vain vähän heittelin ilmaan muutamia ehdotuksia. Kirpakan pakkaspäivän vähäisen ulkoilun vuoksi, postaustilaus tuli oikein hyvään saumaan. Innolla alkoivat lapset samantien puuhaamaan kapselia, ja muistelemaan mitä viime vuosi piti sisällään.
Jokainen valitsi muutamia tekemiään taideteoksia ja askerteluja kuoulusta ja päiväkodista. Pojat lisäsivät päiväkodista saamansa kauniit synttärikortit, ja Nupskan mielestä yksi ylijäänyt meidän tekemä joulukortti oli ehdottomasti laitettava mukaan purkkiin,

Lisäksi kapselin uumeniin upposi muutamat pikkuautot, joulukoriste, kaverilta saatu joulukortti, Nupskan kesäajan jumppapäiväkirja, hamahelmi-taideteos, bussilippu Junibackeniin keväältä, Lego-paketin kansi ja lapsista vuoden 2015 koulu- ja päiväkotikuvat. Ai niin, ja muutamat leffaliput! Olihan tämä vuosi, kun Pienimmäinen kävi ensikerran elokuvissa! Niin, ja karkkipapereita, Nupskan aarteet Aulangon kylpylästä..
Kun kaikki tarvittava oli sullottu purkkiin, suljimme sen yhteisvoimin ja sinetöimme tekstillä "saa avata vuonna 2025"! Hurjaa! Siis 10 vuoden kuluttua, jolloin Nuppunen on jo täysi-ikäinen ja pojatkin murrosiän pyörteissä. Huh huh, jännä mutustella ajatusta "miltä tuntuu avata laatikko silloin?" Lisäsin vielä purtiloon pienen kirjeen, johon kirjoitin aikakapselin aamisesta, sekä jokaisesta lapsesta pienen tekstin - mikä on heille tärkeää juuri sillä hetkellä.

Kapseli talletettiin varastoon ns. Muistojen Arkkuun, joka sisältää muistoja minun ja mieheni nuoruudesta. Olisin halunnut haudata kapselin maahan, vaikka kukkapenkkiin, mutta jäinen maa esti suunnitelman tällä kertaa. Ehkä kesällä siirämme kapselin maanuumeniin.
Nyt kaikki innolla väsäämään omaa/oman perheen kapselia! Hauska idea ja kivaa yhteistä puuhaa koko perheelle pakkaspäivien varalle!

Lisää Onni-bloggaajien Aikakapseleita löytyy alta:
MiruMaru
Ihmemutsi
Mutsi on MäSä
Tipulassa
Pienen Pojan Elämää
Itse pääarkkitehdit :)

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Koti ja sisustus 2015

Sisustusrintamalla vuosi 2015 oli varsin laimea. Yhtään suurta muutosta emme kotona tehneet. Edellisvuosina olemme (lue mieheni) ahkeroineet niin leffahuoneen, kuin terassin laajennuksenkin. Vuodenaikavaihtelua ilmensin kyllä aktiivisesti pienin elein tekstiileillä, kynttilöillä ja kauden kukkasilla. Vaaleaa, pelkistettyä ja ripaus maalaisromantiikkaa, sekä skandinaavisuutta. Aikamoinen soppa siis - mutta just meidänlainen soppa!

Viimeisin hankintani oli jouluksi Hemtexistä löytynyt pinnoitettu pöytäliina - alla olevassa kuvassa keittiönpöydällä joulutähden ja kynttilöyden kera. Neutraali, vaalea, helppohoitoinen ja edullinen naamio aikansa eläneelle korkeakiiltoiselle, naarmujen peittämälle pöydälle. Vaikka liinan pinta tuntuu kankaalta, se on silti helppo pyyhkiä puhtaaksi sekä mustikasta, että puurosta. Oikein kelpo hankinta kolmilapsiseen perheeseen!
Linkkien alla kotiaiheisia postauksia viime vuodelta:
Elokoti
Kylppäri
Siivoilua
Työhuone
Oma koti 
Syksyltä
Joulunaika

lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuosi on voitettu!

Moikkista moi, pitkästä aikaa. Muutaman viikon blogihiljaisuuden aikana on rauhoituttu joulun viettoon perheen ja sukulaisten kanssa, rehkitty välipäivät töissä, sekä toivotettu Uusi Vuosi tervetulleeksi ystävien seurassa. Ja joulukuun puolivälissä minusta vihdoin tuli pienen poikavauvan täti. Oi, mikä suloisuus hän onkaan!

Vietimme jouluaattoa hyvin perinteisesti meillä kotona sukulaisten kanssa. Tänäkin vuonna Joulupukki oli anteliaalla tuulella ja paketeista paljastui todellisia ihanuuksia, joka tietysti aiheutti perinteisen jouluillan lahjaähkyn ja pikku morkkiksen. Varmasti monelle tuttu tunne.
Kuvat netistä
Sain aktiivisuusrannekkeen, oikein kaksin kappalein. Ilmeisesti liikuntatottumukseni vaativat  päivitystä! Nyt siis oman motivaattorin voimin uuteen vuoteen, eiköhän saada asiaan korjausta! ;D
Lisäksi paketeista kuoriutui Nosh:n Kide-mekko, Joutsen tyynyt, Michael Korsin crossbody-laukku, sekä perheen kanssa vietettäväksi hotelli- ja kylpylä-lahjakortit. Tänä vuonna annettiin ja saatiin tavoitteiden mukaisesti paljon kotimaisia lahjoja, hieno juttu!
Lapset saivat vaatteita, musiikkia, muutaman lelun ja pojat Darth Vader-asut valomiekkoineen, sekä Nupska liput Antti Tuiskun Peto Show:n.
Vuosi 2015 oli äärimmilleen haastava vuosi, mutta myös vuosi, jonka aikana samaiset haasteet voitettiin ja käytiin todellinen oman mielen oppikoulu.
Tammikuussa Vilmerille leikattiin kauan pähkäilty sisäkorvaistute. Tähän lisäksi työpaikan uudet haasteet, neljän vuoden kotiäitiydestä irti päästäminen, sekä kodin ja päiväkodin välillä tasapainoilu aiheuttivat totaalisen burn outin ja psykoosin rajamailla vierailun. Kevät kuluikin tästä toipuessa. Samassa rytäkässä, osana toipumisprosessia, aloitin blogin kirjoittamisen ja valokuvaamisen.

Kesällä tuntui jo siltä, että voimat ovat palanneet. Vietimme ihania kesäpäiviä mökkeillen ja Muumimaailmassa vieraillen.
Heinäkuussa meille muutti uusi perheenjäsen Nana - ihastuttava neljävuotias kodinvaihtaja lapinkoiratypykkä. Koirapuuhailu saikin jälleen uutta puhtia ja syksy hurahti metsälenkeistä nauttien lasten ja koirien kanssa. Oli ihanaa huomata kuinka kesällä klipattu turkki kasvoi syksyn mittaan samaa tahtia meidän välisen luottamuksen kanssa. Huippu tyypin saimme!
Kuin yhteenvetona vuodelle katsoimme Nuppusen kanssa vuoden viimeisinä päivinä hänen lahjaksi saamansa Mielen Sopukoissa-elokuvan, joka hienosti summasi ihmismielen koukeroita. Elokuva oli hieno lopetus ja opetus tälle vuodelle mielen pitkästä oppimäärästä. Taitavasti kahdeksanvuotiaskin sisäisti elokuvan sanoman: "Aina ei voi olla iloinen. Välillä pitää surra, jotta voi taas iloita".
Tällä hetkellä puhtia ja iloa riittää, sekä elämä tuntuu leppoisalta juuri näin! Vuodelta 2016 toivon vain, että sama tasainen meno, ja hyvä perusarki jatkuu.
Vuoden vaihde toi mukanaan talven ja lumen tänne eteläänkin, nauttikaahan siitä! Onnellista Uutta Vuotta!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...