tiistai 8. syyskuuta 2015

Yleisurheilua lasten kanssa

Isäni on urheiluhullu, samoin veljeni. Lapsuudessani telkkarista katsottiin vain ja ainoastaan urheilua, ainakin omasta mielestäni. Isäni vastasi yläasteella suorittamaani äidinkielen gallupkysely-tehtävään lemppari tv-ohjelmikseen: Urheiluruutu, Tulosruutu ja Hockey Night. Mielikuvituksen köyhyyttä, voisi joku ajatella.

Muistan elävästi monia urheilun huippuhetkiä vuosien varrelta. Varsinkin kesien suuriin urheilutapahtumiin liittyy lämpimiä muistoja mökiltä - kuinka vinttihuoneeseen, talon ainoan telkkarin ääreen, oli änkeytynyt puoli sukua jännäämään suosikkiensa menestystä. Yksi mieleenpainuvin ja hellyyttävin muisto on yli 10 vuoden takaa samaisesta tilasta. Tuolloin seitsemän vuotias kummipoikani jännitti Saksan ja Brasilian välistä futiksen MM-loppuottelua ja kun Saksan häviö varmistui, alkoi hiljaa tuolissaan nököttävän pienen Saksa-fanin poskille virtaamaan suuren suuria krokotiilin kyyneleitä. Tappio oli kirvelevä tuollon pienen pojan, nyt jo armeijan harmaissa palvelevan aikamiehen mielestä.

Penkkiurheilun lisäksi meillä myös ihan harrastatettiin urheilua ;). Omiin lajeihini kuului kilpauinnin lisäksi ratsastus ja vikellys. Lisäksi ala-asteella kokeilin muutaman kauden myös balettia ja yleisurheilua. Koulussa liikunta oli yksi lempiaineistani - olinkin mukana kaikissa mahdollisissa koulun joukkuessa, pesäpallosta lentopalloon.
Alkukesästä olimme lasten kanssa syöttämässä sorsia Hakunilan urheilupuistossa, kun sattumalta ajauduimme viereiselle urheilukentälle hurraa-huutoja ihmettelemään. Kyseessä oli Kenttäurheilijat-58:n järjestämä lasten yleiurheilutapahtuma. Lapset, pienimmäistä myöten, pääsivät kokeilemaan asiantuntijoiden ohjauksessa pikajuoksua, pituushyppyä, kuulan työntöä, keihään heittoa, sekä 800m juoksua. Lapset kiersivät innoissaan rintaan kiinnitetyn lapun kanssa pisteeltä toiselle kokeilemassa eri lajeja ja keräämässä tuloksia lappuunsa. Pojat eivät enää parituntisen rehkinnän jälkeen jaksaneet osallistua 800 m juoksuun (vajaa kolmevuotias tuskin olisi koko matkaa edes jaksanut juosta..). Nuppunen suoritti kaikki rastit, vaikka viimeinen juoksumatka tuntui kahdeksanvuotiaastakin todella rankalta. Kaikki lapset palkittiin kultamitalein ja pienellä eväspussukalla. Olin positiivisen hämmästynyt, kuinka kivasti ilmainen tapahtuma oli järjestetty! 

Tuolla samaisella kentällä olen itse lapsuudessa viettänyt monia kesäisiä viikkoja yleisurheiluleirin tiimellyksessä.
Hakunilan tapahtumasta innostuneena suuntasimme eilen koko perheen voimin Hiekkaharjun urheilukentälle. Luvassa oli jälleen KU-58:n järjestämä tapahtuma. Nyt ohjelmassa oli CUP-kilpailu, lajeina 400 m juoksu ja korkeushyppy.

Edellisenä iltana olimme Nuppusen kanssa perehtyneet entuudestaan lapsille tuntemattoman lajin saloihin katsomalla Youtubesta korkeushyppyvideoita ja harjoitelleet ponnistusta sohvalle. Onneksi kisassa oli jälleen hyvät vetäjät, jotka kävivät isompien lasten kanssa tarkkaan läpi korkeushyppytekniikkaa ja tekivät paljon erilaisia harjoituksia ennen suoritusta. Taas hienosti järjestetty tapahtuma! Paikalla olikin paljon porukkaa maanantai-iltaa viettämässä.
Vil loppusuoralla. Isosisko valaa uskoa väsyneisiin jalkoihin!
Vil-miekkosen ryhmässä 400 m:n juoksussa oli tungosta, sillä 2010-2009 syntyneitä pikku-urheilijoita oli saapunut yllättävän reilusti paikalle. Lisäjännitystä aiheutti pojan kotiin jättämä sisäkorvaimplantti, joten pelkän korvantauskojeen kanssa mentiin. Vil jaksoi hienosti juosta koko kierroksen, vaikka loppumatkasta tarvitsikin paljon kiritysapua. Sijoitus juoksussa lopulta hienosti viides!

Nuppunen juoksi vuonna 2006-2007 syntyneiden ryhmässä. Alkumatkan vauhti oli hieman liian kova, jonka takia keskimatkasta iski lähes totaalinen hyytyminen. Huiman loppukirin ansiosta sijoitus oli kuitenkin kovatasoisessa ryhmässä hienosti seitsemäs. Vuonna 2007 syntyneiden ryhmässä kokonaissijoitus oli kolmas, heti kahden pojan jälkeen. Sijoituksillahan ei sinällään ole mitään väliä, vaan reippaalla osallistumisella ja hauskan pidolla! Myös Pienimmäisellä olisi ollut mahdollisuus osallistua 2011-2012 syntyneiden ryhmään, mutta uhmamieli päätti toisin ja reipas osallistuminen antaa odottaa itseään toiseen kertaan.
Nuppusen loppukiri!
Pojat kävivät pikaisesti kokeilemassa korkeutta, mutta vaativat sääolosuhteet ajoivat perheen miespuoliset jäsenet kotiin saunomaan, Nuppusen ja meikäläisen jäädessä jännittämään korkeuskisaa. Nuppusen tulos oli joko 100 tai 105 cm (tässä vaiheessa yleisön kisakestävyys kentän laidalla alkoi olla koetuksella) ja lopputuloksena jaettu 3. sija monen muun kilpailijan kanssa. Jänskä ja kiva päivä, vaikka Nuppusen osalta pitkä ilta lopulta päättyikin harmistukseen, kun tie korkeuskisassa tyssäsi.
Sääolosuhteet - +10 °C ja tihkusadetta - eivät varsinaisesti siis suosineet, mutta siitä huolimatta myös äiti pärjäsi suht  hyvin, vaikka sukat olivatkin littis märät ja huuletkin sinersivät loppuillasta. Itse pidän tosi tärkeänä lasten liikunnallista kasvatusta ja olen valmis antamaan aikani ja tukeni lasten harrastuksille. Isältä tyttärelle, vai miten se meni..
Tulevaisuudessa KU-58 yleisurheilukoulu voisi olla mukava harrastuskokeilu meidän pojille. Päiväkodin lisäksi harrastaminen heillä on vielä aika minimaalista, lähinnä Vilmerillä maastopyöräily isän jalanjäljissä ja muutamana kesänä kokeiltu futiskoulu. Tärkeäähän on kokeilla monipuolisesti urheilutarjontaa yli lajirajojen. Nuppunen onkin tästä oiva esimerkki - tämän hetkiseksi päälajiksi on jo muodostunut joukkuevoimistelu, mutta lajin mukanaan tuoma nopeus ja ponnistusvoima antavat erinomaiset edellytykset pärjätä ja kisata myös yleiurheilun jouksu- ja hyppylajeissa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...