torstai 30. heinäkuuta 2015

Kuulolla - Vesitiivis kuulo

Vihdoin saimme testattua Kuusijärven miniaalloissa Vilmerin sisäkorvaimplantin päälle laitettavaa Nucleus Aqua+-vesisuojusta! Kirjotin keväällä tilauksen yhteydessä esittelyä suojuksesta, linkki löytyy täältä!
Kesällä uimahallireissut ovat jääneet välistä ja järvessä pulahdukset ovat olleet niin pikaisia viileän veden vuoksi, että setin asennus on jäänyt.
Kaverin kanssa ihmetellään vesitiivistä kuuloa
Suojapussin sisällä on akku ja erillinen kela tulee pakkauksen mukana.
Poika oli isänsä ja pikkuveljensä kanssa kokeilemassa miltä tuntuu uida ja läiskytellä vedessä, niin että samalla kuulee. Varsinkin vanhemman roolia tämä helpottaa, kun puhekielinen lapsi on tavoitettavissa rannalta muutenkin, kuin vain katsekontaktin ja vinkkauksen avulla.
Jälkeenpäin haastattelin poikaa, miltä tuntui kuulla vedessä - vastaus oli leveällä hymyllä varustettuna: "tosi kivalta"!
Laite pysyi hyvin päässä, vaikka emme käyttäneetkään setin mukana tullutta kumilenksua, jolla laitteen voi kiinnittää korvanlehden ympäri. Laitoimme impan vesipusseineen päivineen tavallisella korvakappaleella kiinni ja sillä laite pysyi oikein hyvin mukana vesileikeissä.

Koiruuksia - Ananaskoira betoniviidakosssa

Nuppuselle tuli jälleen kerran muistutus kirjastosta, että lainakirjat ja -levyt olivat myöhässä. Kirjastoauton ollessa kesälomalla, lähin kivijalkakirjasto sijaitsee Korson monitoimikeskus Lumossa. Sinne siis! Samalla tuli oiva tilaisuus viedä Ananaskoira autoilua treenaamaan, sekä "isolle kirkolle" junia ja betonia ihmettelemään.
Korso oli lähes autio. Muutamia teinejä Lumon edessä oli pyörineen. Nana ei turhia stressannut, paitsi automatkoja, jotka meni tiuhaan läähättäessä. Häntä heilui kaikille niille muutamalle vastaantulijalle ja rohkeasti pieni lappalainen kävi nuuskuttelemassa betoniporsaat ja teräsluiskat. Olin oikein tyytyväinen koiran käytökseen, Korson sydän on nimittäin ihmisellekin aika jännä paikka! ;)

Yllä - uusi violetti timanttipanta, sopii ihanalle lyhyt turkkiselle neitoselle! 
Alla - sen verran rankka reissu oli, että seuraavaksi pariksi tunniksi elohiiri vetäytyi omalle taljalle makkariin nukkumaan.. :)

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Muumimaailmassa / Moominworld

Viimeistä lomaviikkoa viedään! Päätimmekin ottaa pienen irtioton viime päivien ympärivuorokautisesta koiratohinasta, ja suuntasimme koko pesueen voimin Naantalin Muumimaailmaan! Mamma ja Nanan puoliveli Nero tulivat tulokkaan seuraneidiksi ja -herraksi, ettei koira jäänyt heti yksikseen, Aavankin olessa vielä kesälaitumilla mökillä. Ja tosiaan ihan koko päivä muumien seuroissa vierähti, olimme kotona illalla vasta kahdeksan aikaan.

Mukava, lämmin ja aurinkoinen päivä, pienimmän uhmaraivareita lukuunottamatta. Puitteet saaristossa luonnon keskellä, meren ympäröimänä olivat mielettömän upeat satumaisine puurakennuksineen. Turisteja oli paljon liikkeellä ja Muumimaailma on ehdottomasti juuri oikea paikka esitellä heille Suomea!
Sisäänpääsymaksu oli 26,- henkilöltä, mutta toinen meistä aikuisista pääsi apuvälineitä käyttävän Vilmerin avustajana ilmaiseksi. Sisäänpääsymaksuineen, ruokailuineen, sekä bensat pääkaupunkiseudulta Naantaliin ja takaisin viisihenkiseltä perheeltä oli noin 200,-!

Ruokapaikkoja oli kiitettävästi, vaikka jonot olivat melkoisen mahtipontisia hienon sään houkutellessa lomalaisia kesäpäivän viettoon. Esimerkiksi Tukholman Skansseniin verrattuna ruokapaikkojen määrä yllätti positiivisesti.

Pienimmäisen rattaat jätimme kotiin, joka ei ollut järin fiksu veto... Kävelimme kuusi tuntia saarta ympäri ja uhmiksen päikkärit jäi tietty vilskeessä väliin, joten loppureissusta saimme vuorotellen olla kantamassa tyyppiä kädet puuduksissa. 

Saarta kiersi kalliolle rakennettu laudoitus, jota pitkin rattaiden kanssa pisteeltä pisteelle olisi ollut helppo kulkea. Olimme siis minimi varustuksella liikenteessä, joten jätin järkkärinkin kotiin. Ei kaikista fiksuin veto tämäkään... Kuvat siis kännykkälaatua.


Ihana uimakoppi, oma lempparini! Muumimaailmassa oli myös kiva matala uimaranta, joka jäi meiltä väliin uimakamppeiden jäädessä kotiin. Onneksi sää suosi muita meressä pulikoijia.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Koiruuksia - uusi perheenjäsen

Sain ensimmäisen oman koirani ollessani yhdeksänvuotias. Jeri oli lapinkoiran ja pystykorvan sekoitus - pikimusta, jolla oli suloinen valkoinen pieni maitoparta leuan alla. Maitoparta levisi vuosien mittaan ympäri kuonoa ja 16 vuoden iässä koko pää oli muuttunut harmaaksi.
Kun muutin pois kotoa 15 vuotta sitten, otin Jerin kaveriksi paimensukuisen lapinkoiran Veetin. Kyseinen rotu ja koiraharrastus vei mennessään. Tuli Aava, tuli raunio-, toko- ja hakuharrastus. Oli seuratyötä, leirejä ja kursseja. Koiratouhuissa ajelimme pitkin Suomea - lapissa monena talvena poroja paimentamassa ja jalostusasioissa muutamaan otteeseen ympäri Ruotsia. Syntyipä meille viisi pentueellista pieniä lappalaisen alkujakin.
Elämäni koira Veeti. Kuva Noora Törnqvist
Jokunen vuosi sitten Ruotsissa...
Nuppunen ja pentunen



















Viime vuodet Aava-vanhus on ollut perheemme ainoa koira, Veetin ja Jerin mentyä pilviä paimentamaan. Ihmispoikasten valattua alaa kotitaloudessamme koirahommat ovat jääneet luonnollisesti vähemmälle. Nyt vauva-aika on takanapäin ja tunne uudesta karvaisesta perheen jäsenestä on kasvanut pikku hiljaa viimeisen vuoden aikana. Olen katsellut aikuisia kodinvaihtajia, josko sieltä löytyisi meille sopiva yksilö, koska pikkupennun alusta asti koulutukseen ei rahkeet tässä elämäntilanteessa riitä. Kriteerein rohkea, lapsiystävällinen ja kiltti narttu - mieluiten lapinkoira, vaihtoehdot ovat olleet nollassa.
Nuppunen ja Aava yhteisissä rinnoissa viime syksynä
Aava-leidi
Mutta nyt! Nyt on taloon muutanut Nana! Neljävuotias kodinvaihtaja, meidän Veetin tyttären tyttären tytär, ensimmäisen pentueeni lapsen lapsi. Pieni, sirpakka, tättähäärä! Iloinen ja lapsiystävällinen, jonka häntä huiskaa koko ajan! Paljon on töitä edessä, jotta maaseudun tarhakoirasta saadaan paruskoulutettu kaupunkilainen. Innolla jään odottamaan, ja ennen kaikkea puuhaamaan, tulevaa. Infoan sitten teitäkin miten yhteinen matkamme sujuu. :)
Nana eli Ananaskoira, niin kuin pienimmäinen häntä kutsuu, klipatussa kesäturkissaan.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kasvihuone on vallattu..

..herneiden toimesta!
Toivottavasti teillä on ollut mukava viikonloppu! Meillä elettiin huippu jännissä tunnelmissa, sillä lauantaina meille muutti ihastuttava uusi perheen jäsenen. Lisää hänestä pian, stay tuned!
Mutta nyt muita viikonlopun sisällään pitämiä luontoaiheisia puuhia!
Vaikka joka kevät mietin kasvihuoneen kohtaloa, niin tähän aikaan vuodesta karu muovihärpäke tuottaa niin paljon iloa, erityisesti lapsille, jotka tarkkaan seuraavat siementen matkaa salaattipyöydän antimiksi, ettei sitä raaski tontilta poistaa. Ja näin vehreyden keskellä se näyttää ihan siedettävältäkin..
Lasten alkukesällä istuttamat siemenet ovat tuottaneet muhevaa satoa,  ja pieni poika kaivelee aamupalaksi herneenpalkoja. Ja niitähän riittää, kunhan vaan ensin löytää palot viidakon syövereistä.
Tomaatit ovat vielä ihan vihreitä, mutta jo hyvän kokoisia. Pian päästään herkuttelemaan niilläkin. Kurkkusatoa olemme saaneet tasaiseen tahtiin, vaikka taimet ovat jääneet yllättävän lyhyiksi, silti satoa on tullut ihan kiitettävästi.
Ja metsän aarteita päälle, niin avot - vitamiinit ovat tallessa!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Tyttöni mun

Uskomatonta kuvitella, että jotain näin herttaista, kaunista ja fiksua on kuoriutunut minusta! <3
Kuvat maanataiselta Porvoon reissulta..Vaatteet H&M.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Metsän reunasta..

..postaillaan.
Arvostan aivan mielettömästi sitä, että lapset saavat remuta metsässä ja kasvaa yhdessä luonnon kanssa. Leikkiä kallioilla ja kiipeillä puissa. En kuulu niihin vanhempiin, jotka pelkäävät pieniä kolhuja, punkkeja tai myyräkuumetta.
Onni on, että vaikka asumme Ruuhka-Suomessa kaikkien mahdollisten palveluiden läheisyydessä, vehreä kuusimetsä alkaa kotiovelta. Viihdyn toki suurkaupungin vilinässä, mutta asumaan siellä minusta ei ehkä olisi. Ihan parasta on nauttia aamukahvi yökkärissä omalla pihalla linnunlua ja metsän huminaa kuunnellen. Kuulostaa ehkä vähän romantisoidulta, varsinkin kun Suomessa sataa räntää seitsemän kuukautta vuodesta, mutta ymmärtänette pointtini. ;)
Pieni metsikkö kuusineen, kallioineen ja luonnonkukkineen aukeaa heti takapihan aidan takaa. Unohtamatta mustikka-, puolukka- ja suppisapajia! Erityisesti keskimmäinen on lapsistamme kova marjastaja! Anopin kanssa mättäiden parissa sattaa helposti vierähtää useampi tunti. Hieno piirre pian viisi vuotiaassa pojassa! Nirsona syöjänä marjat usein päätyvät sisarusten suuhun, mutta onneksi hillotettuna uppoaa myös nirsoilijaan. Lisäksi, isäänsä tulleena, hän on kova kalamies ja muutenkin tuntuu nauttivan metsässä liikkumisesta. Huippu juttu, että pojat ovat vuosi sitten pääseet luontopainotteiseen kestävän kehityksen päiväkotiin!
Itselleni on tärkeää, että lapseni oppivat toimimista luonnossa, ja eritoten suomalaisen luonnon arvostusta.

Hups, menikö paasauksen puolelle? ;)
Jos olette vielä postauksen parissa, tässä kuvia tältä päivältä kukkien hakureissulta pienimmäisen kanssa. Muutama mustikkakin tuli herkuteltua!
Kyiden takia metsässä kuljetaan saappaissa. Niitä kuitenkin haluan varoa! ;)
Aikaisemmin alesta löytyneet kumpparit ovat oleet kovassa käytössä. Ovat hieman yllättäen uhmamielen mieleen...
 Minimes on taas pukeutunut itsenäisesti ja tukka perinteisesti takussa. Mustikat maistuvat silti.
Perhosia ei juurikaan ole tänä kesänä näkynyt, mutta tämä yksilö ihastutti kukien keruupuuhiamme ja poseerasi kakkaralla!
Siellä se talo törröttää. Aurinkokin paistoi! Ihanaa voida taas näin hyvin - energiaa riittää ja elämä on leppoisaa. Huomenna hyvillä mielin työn touhuun.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...