keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kasvis-kuskussalaatti

Postaus herkkusuille! Bongasin alkuvuodesta Hesarin sivuilta "lihattoman tammikuun" merkeissä tämän herkuista herkuimman kasvis-feta-kuskussalaatin. Sen jälkeen ihanuudesta on tullut suosikkitarjottavani vieraille erinäisiin illanistujaisiin. Vähän erilainen, jopa ylellinen ja ennen kaikkea sopii myös kasvissyöjille, joita ystäväpiirissäni riittää. Tuoreista yrteistä tehty mausteseos antaa kasvisherkulle, ja koko keittiölle, taivaallisen tuoksun ja graanatinomenan siemenet viimeistelevät yllelisen ilmeen. Kesällä erinomainen lisuke grilliruokien kanssa ja seuralaiseksi sopii mitä parhaiten kuiva kuohuva!

Tässä ohje Helsingin Sanomista:

"Ainekset

Paahdetut kasvikset:
1 kesäkurpitsa
1 munakoiso
1 punainen paprika
2 pientä punasipulia tai 4 salottisipulia
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 tl sormisuolaa
½ tl mustapippuria
½ punaista chiliä
2 tl raastettua inkivääriä
1 valkosipulin kynsi
1 dl tuoretta persiljaa tai lehtipersiljaa silputtuna

Kuskus:
2 dl vettä
½ tl suolaa
½ rkl öljyä
2 dl kuskussuurimoita

Lisäksi:
1 granaattiomena
200 g fetajuustoa

Valmista ensin paahdetut kasvikset. Leikkaa kesäkurpitsasta päät ja halkaise kesäkurpitsa pituussuunnassa neljään lohkoon. Poista vetinen siemenosa. Leikkaa lohkot vielä puoliksi ja sitten paloiksi.
Leikkaa munakoisosta päät ja halkaise kahdeksaan lohkoon. Paloittele.
Kuutioi myös paprika. Kuori ja lohko sipulit.
Laita kasvikset leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja valuta päälle oliiviöljy. Kääntele seosta hieman, jotta öljyä on mahdollisimman tasaisesti.
Paahda kasviksia 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Kasvisten kypsyessä tee niille mausteseos: sekoita sitruunamehuun sormisuola, mustapippuri, hienonnettu punainen chili, kuorittu ja raastettu inkivääri, kuorittu ja puristettu valkosipulin kynsi sekä persiljasilppu. Kun kasvikset ovat valmiit, siirrä ne kulhoon ja sekoita mausteseos joukkoon.
Valmista kuskus: mittaa kattilaan vesi, suola ja öljy. Kiehauta. Ota kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon kuskussuurimot. Anna niiden turvota kannen alla noin 5 minuuttia. Erottele suurimot sitten haarukalla ilmaviksi ja kääntele kasvisten joukkoon. Älä sekoita liikaa, jotta ainekset eivät aivan muhennu.
Erottele granaattiomenasta siemenet ja murustele feta. Annostele lautasille ja ripottele granaattiomenan siemenet ja fetamurut päälle."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...