tiistai 19. toukokuuta 2015

Luumupuu kukkii - ja nyt myös koko piha!

Töihin paluu on verottanut voimia niin, että pihakukkien ja kasvihuoneen laitto on venynyt. Hetken jopa mietin jaksanko puutarhurin pestiä koko kesälle ottaa ollenkaan. Salaattiainekset omasta pihasta vei voiton, sekä lasten riemu omien kasvien kasvatuksesta. Niinpä Kuulokeskus-aamupäivän jälkeen ryhdyttiin lasten kanssa hommiin! Reilu kolmetuntinen huhkittiin, ihanassa säässä onneksi, ja saimme jotain oikein aikaiseksikin. Itse olen tällainen sunnuntaiviljelijä, valitsen kukat kuvien perusteella ja kasvien hoitaminen on lähinnä kastelua. Ne pärjää, jotka pärjää ja nekin lopulta syödään.. Tai siis ei kukkia, mutta kasvihuoneen, marjapensaiden ja hedelmäpuiden antimet! ;)

Tässä kuvakattaus puutarhurien aherruksesta!
 Luumu- ja omenapuun kukat ovat jo nupullaan.
Tykötarpeet valmiina. Myös kasvihuone sai kevätpesun! Lisäksi kasvihuoneen kätköpuuhat jatkuvat kahden uuden hennon vaaleanpunaisen köynnösruusun voimin.
Puutarhurin alku äitienpäiväruusun kimpussa.
Kasvihuoneeseen istutimme erilaisia salaatteja, pinaattia, herneitä, porkkanoita ja kesäkukkia. Lisäksi kasvusäkkeihin muuttivat valmiit tomaatin- ja kurkun taimet, kaksi kappaletta kumpaakin.
 Pojjaat kylvöpuuhissa.
Taimet säkeissään.

Seuraava projekti on terrassin siistiminen - järjestely, pesu ja yleinen stailaus. Varmaan jotain puuöljyäkin täytyy laudoitukseen sutia. Muutama amppeli on vielä tyhjillään, joten pääsen kukkakupoille taas lähipäivinä.
Kyllä tuli hyvä mieli tämän päivän pihahommista, vaikka päikkäreiden vaihto sormien multaan upottamiseen vaati pientä tahtojen taistoa! Ja postauksen kirjoitus ja kuvien selaus jatkaa samaa hyvää tuulta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...