torstai 19. maaliskuuta 2015

Hullari-tärpit


Tänään se tupsahti postilaattikkoon, nimittäin keltainen katalogi! Oikein sopivasti iltapäiväkaffeen seuraksi. Hullut Päivät lähestyy, varma kevään merkki! Jei! Samantien ekat tärpit ruksittu. Kuvaston perusteella menen käymään tavaratalossa ainakin keskiviikkona ja lauantaina.
Olen pidemmän aikaa jo haaveillut ruusukullan värisestä blingbling kellosta. Hullareilla olisi nyt tarjolla kolme erilaista.

- ylinnä Marc by Marc Jacobs
- keskellä Guess
- alhaalla Michael Kors

Näistä suosikkini on Marc Jacobsin malli. Mutta onko se liian pelkistetty? Ei yhtään blingblingiä.. Täytyy paikan päällä mallailla onko mikään näistä minun kelloni. Tai ylipäätään ruusukulta värinä. Vihki- ja kihlasormukseni on keltakultaa,
sopiiko siihen punertava kulta? Ja onko viime keväänä aalon harjalle noussut ruusukulta jo pois muodista? Mielipiteitä?
Parisataa on kuitenkin iso raha, joten täytyy pähkäillä asiaa tarkkaan. Tarkoitus ei ole ostaa sitä pöytälaatikon pohjalle möllöttömään.


Ylhäällä kuvassa olevat Ray Banit täytyy myös sovittaa, samoin Helly Hansenin takki - sinisenä!

Yleensä kotiudun Hullareilta kassit täynnä lastenvaatteita. Nyt olen selkeästi listannut asioita vain itselleni, katsotaan mitä on kotiintuomisina.. ;)
DKNY nahkalaukkusta löytyy tämän hetken suosikkivärini. Ystäväni Nooran hienosti kuvailema "eiminkäänvärinen", eli vaalea beigen ja harmaan sekoitus. Jos sijoitan kelloon, silloin laukku jää ostamatta.

Merkkipyyhkeethän täytyy aina ostaa, jos Hulluille Päiville raahautuu. Katsotaan mitä on jäljellä. Kylppäri vaatii ehdottomasti kevätpäivitystä!

Noomilla oli kivan näköinen raitamekko super edullisesti! Olen ostanut näitä Noomin vaatteita aika paljonkin, raitafani kun olen. Ja tykännyt. Tämä vaatii sovitusta, katsotaan jaksanko jonottaa sovituskoppiin..

Lauantain ehdoton tärppi on Molon välikausivaatteet - takki ja housut. Jos en olisi juuri uusinut lasten vaatekaappia, tämä tarttuisi useammassa koossa mukaani. Voi olla, että housut otan jokatapauksessa jemmaan!

Tässä ensi selauksella esiin nousseet omat tärpit. Katsotaan onko lista muuttunut ennen ensi viikoa. Keskiviikkona 25.3 hullutellaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kivasta kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...